Faith No More: Sol Invictus

Sinä tykkäät varmasti tästä, sanoi ystäväni vuonna 1989 ja painoi play-näppäintä VHS-nauhurin kauko-ohjaimessa. Toisin kuin meillä, näkyivät hänen kotonaan kaapelikanavat. Ja siellä pyöri säännöllisesti rockvideoita pyörittäviä ohjelmia, mistä ei voinut kuin haaveilla Suomen televisiossa.

Kaverin minulle esittelemässä uutuusvideossa pomppi kultakala kuivalla maalla. Persoonallisen näköinen bändi soitti erikoista raskasta rockia, jossa metalliset kitarat yhdistyivät funkbassoon. Voimakasääninen solisti räppäsi säkeistöt.

Melodinen kertosäe jäi kertaheitolla soimaan päähän. Kappale loppui haikeaan pianoteemaan.

Kyseessä oli yhdysvaltalaisen Faith No Moren kappale Epic, joka taas oli peräisin The Real Thing -albumilta. Olin välittömästi myyty. Levy piti saada ja heti.

Bändi teki The Real Thingin jälkeen vielä kolme muutakin loistavaa albumia, kunnes löi hanskat tiskiin motivaation hiipuessa vuonna 1998. Hengenheimolaisten riemuksi Faith No More palasi lavoille kesällä 2009. Nyt ulkona on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi 18 vuoteen.

Faith No Moren kaikki kokopitkät ovat keskenään erilaisia. Lisäksi niiden musiikillinen kirjo on mitä moninaisin. Tunnelmat voivat vaihdella raa’asta metallirunttauksesta yökerhohissutteluun kuin veitsellä leikaten.

Kaiken liimana on modernin rockin notkeaäänisimpiin vokalisteihin kuuluva Mike Patton, jonka ilmaisu venyy vaivatta brutaalista räkäkurlauskurkkulaulusta sametinpehmeään huokailuun.

Sol Invictus ottaa suvereenisti oman paikkansa Faith No Moren diskografiassa. Se, kuten edeltäjänsäkin, tuo taas jotakin uutta yhtyeen ilmaisuun. Helpolla paluulevy ei silti kuulijaansa päästä.

Sol Invictus on tunnelmaltaan varsin seesteinen, jos verrataan aikaisempien levyjen keskiarvoon. Kappaleiden tempot ovat pääasiassa maltillisia, eikä kuulijaa tyrmätä heti kättelyssä suoralla iskulla.

Sävellykset ottavat oman aikansa rakentuakseen, eikä helposti pureskeltavia hittikertosäkeitä tyrkytetä. Melodisia koukkuja Sol Invictus annostelee silti runsaasti. Äkkiväärää ja omintakeista säveltaidetta on taas tarjolla yllin kyllin.

Jos kuulija odottaa levyllistä uusia hittejä tyyliin Digging the Grave, Epic ja Midlife Crisis, on Sol Invictus varmasti pettymys. Faith No More on tehnyt jälleen kerran juuri sellaisen levyn kuin sitä huvittaa. Ota tai jätä, ihan sama, tuntuu Mike Patton kumppaneineen toteavan.

Sol Invictuksella saattaa soittaa keski-ikäistynyt versio Faith No Moresta, mutta tylsä ja ennalta arvattava se ei edelleenkään ole.

Juho Hämäläinen

Uusimmat

Levyt

Aivovuoto: Utopia sessiot

K-X-P: IV

Ismo Alanko: Minä halusin olla niin kuin Beethoven

The National: I Am Easy To Find

Terkel Nørgaard: With Ralph Alessi

Jonne Aaron: Tiikerin raidat

Ilmavoimien Big Band & Pepa Päivinen: Maisemakuvia Suomesta

Lena & The Slide Brothers: IV

Levyarvio: Vampire Weekendin levy Father of the Bride on kuin television Unelmahäät

Aili Ikonen & Jukka Perko Avara: Laulu keskeneräinen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.