Happoradio: Kauniin kääntöpiiri

Arvio: 4/5 tähteä.

Happoradion vuonna 2014 julkaistu Elefantti sisälsi muutaman hyvän kappaleen, mutta yhdessä tuottaja Rauli Eskolinin kanssa kasatun levyn bändisoittosoundia tarjonnut äänimaailma oli turhankin perinteinen ja puuduttava. Nyt Happoradio on jälleen tuottanut levyn itse ja väsynyt rokkaus on vaihdettu Kauniin kääntöpiirillä moderniin, koneistettuun ulosantiin.

Syntetisaattorit pulputtavat ja koskettimet ujeltavat, mutta ei Happoradio silti ole alkanut tehdä Hank Solon ja Sannin kaltaista ultramodernia musiikkia. Laulaja Aki Tykki nauroi häntä haastatellessani, ettei keski-ikäisten miesten moista kannattaisi edes yrittää.

Se on hyvä päätös, sillä nyt levy ei heti vanhene. Tykin ja kitaristi AH Haapasalon säveltämät biisit ovat tällä kertaa Happoradion tuotannon paremmasta päästä. Viime keväänä isäksi tulleella Tykillä menee elämässään kuulemma hyvin, mutta silti hänen kirjoittamansa tekstit kertovat lähinnä mahdollisista synkistä skenaarioista.

Kamaluuksista huolimatta levystä jää positiivinen yleisfiilis, sillä laulajan onnellisuus paistaa pimeyden läpi.

Aki Lehti

Uusimmat

Levyt

Tinneri: Vuosien varjo

Sole Azul: Quasi Tango

Beirut: Gallipoli

Levyarvio: Ville Valon & Agentsin Badding-tribuutti on sekava ja hapuileva – "Yleisön ei tarvitse tuoda kirveitä, koska yhtye pilkkoo tanssilavan altaan ihan itse"

Levyarvio: Asan uusi Uni näkee unta meistä -albumi on osoitus siitä, että ankara julkisuushallinta tai brändistrategia ei kiinnosta

Hexvessel: All Tree

Dumari ja Spuget: Usvaa putkeen

OK:KO: Syrtti

Dumari ja Spuget: Usvaa putkeen

Mirkka: Kauneus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.