ILKKA ALANKO - Elektra

Soittimessa pyörii Ilkka Alangon ensimmäisen sooloalbumi Elektra, ja pakko on tarkistaa, onko levy varmasti oikea.

Vaikka Alangosta suomirockin nimen tehnyt Neljä Ruusua ei kuulu suosikkiyhtyeisiini, ymmärrän sen karhean tyylin ihailijoita.

Nyt Alanko on, monen muun artistin tapaan, tehnyt uusitut kasarit. Konepoppia neo-pastellivuosikymmenen henkeen. Ensimmäisen biisin Muoti aikana mietin, onko tämä vitsi.

Selviää, että vitsi on koko levyn mittainen. Ja kuulostaa siltä, että Alanko ottaa sen pelottavan tosissaan.

Vaasankatu on kappale seksikaupoista, thai-hierojista, huorista ja kuppiloista. Niitä kadun varrella on edelleen, mutta hurjan maineensa syntyajoista Vaasankatu on kovasti rauhoittunut. Kallio-romantiikka on käyty tyylikkäästi läpi esimerkiksi Mellerin runoissa. Jos niihin ei ole lisättävää, kannattaisi etsiä aiheita muualta.

Mutkattomat biisit Etsin sua ja Kullanhuuhtoja ovat yksinkertaisuudessaan uskottavia tarinoita. Läpi levyn samankaltaisten tanssibiittien tehostama hoenta jämähtää päähän nopeasti, ja suhteellistaa kauneustajun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.