Kalevauva.fi: Kalevauva.fi

Arvio: 4/5 tähteä

Lienee paikallaan todeta, että jos Kalevauva.fi:n musiikkia tarkastellaan päällisin puolin, se rakentuu yksinkertaisten sointukiertojen ympärille ja sanoitusten materiaalina käytetään alun perin lyriikaksi tarkoittamattomia, alapäähuumorilla kyllästettyjä tekstejä.

Tätä kautta on aika vaikea nähdä yhtyeessä musiikillisten intressien kautta mitään merkittävää.

Kansa on kuitenkin eri mieltä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla viime kesänä ensiesiintymisensä kokenut duo sai osakseen hurmoksellisen suosion, josta on seurannut kulovalkean tavoin kasvavia yleisöjä, esiintymisiä eri puolilla Suomea ja medianäkyvyyttä aina Puoli seitsemän -ohjelmaa myöten. Esikoislevy syntyi nopealla aikataululla ja sitä juhlittiin näyttävästi Kulttuuriareena Gloriassa kesäkuun alussa.

Yhtye koostuu multi-instrumentalisteista, musiikkipedagogeinakin kunnostautuneista Aapo Niinisestä ja Kimmo Nummisesta. Vaikka tätä taustaa vasten Kalevauva.fi haiskahtaa kahden ammattimuusikon ”koko Suomi nauraa” -henkiseltä yhden albumin ilmiöltä, älynväläyksessä on kuitenkin isomman ilon siemen.

Projekti on näkemys siitä, mitä Lönnrot tekisi, jos olisi yhä keskuudessamme. Viitekehys on vähän väsynyt, vaikka sopiikin mausteeksi suomisatasoppaan. Kiinnostavaa sen sijaan on, että uskoakseni jokaisella internetin aktiivisella käyttäjällä on käsitys vauva.fi-foorumin sisällöstä, kielenkäytöstä ja siellä käytävän keskustelun tasosta.

Tuskin ketään hätkähdyttää, että siellä on enemmän tai vähemmän vakavissaan pohdittu Pitääkö synnytyksessä todellakin olla alapää paljaana? Se, millaisen emotionaalisen latauksen musiikki keskusteluille antaa, on erityistä.

Tätä kautta lyhyt, hektinen, koukuttavia laulumelodioita ja hysteerisiä naurunpurskahduksia lähes jokaisella minuutilla tarjoava levy osoittautuu hetkittäin kokoaan suuremmaksi.

Balladit Te ketkä ette harrasta usein seksiä sekä ennen kaikkea Nainen johon olen ihastunut vihaa minua! tuntuvat kiteyttävän ne kliseet, joiden toivoisi jäävän vain tietokoneen ruudulle, mutta ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä.

Vaikka vitsi olisi yksinkertainen, se saa silti naurattaa. Jos yhtyettä tarkastelee esimerkiksi stand up -komiikan näkökulmasta, on kyseessä piinkovat pelinrakentajat. Tämä tulokulma albumiin voikin olla varsin hyvä vaihtoehto.

Tällaisina aikoina aidosti hauskaa, harmitonta ja ennen kaikkea todellisuudesta kumpuava huumoria voi tuskin olla liikaa, olkoon yhtyeen elinikä kuinka pitkä tahansa.

Venla-Vanamo Asikainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Levyt

Levyarvio: Anne-Mari Kivimäen uutuus soi transsaten ja tanssaten

Levyarvio: Aino & Miihkali tarjoaa popahtavaa kanteleella

Arvio: Saimaan livelevy Loputon sutkutus toimii oivallisesti

Arvio: Nightwishin uutuus Decades: Live in Buenos Aires lähestyy teatraalisuudessaan oopperaa

Tasavallan Presidentti: Live in Lambertland

Dirty Projectors: Sing The Melody

Arvio: Leif Segerstam ja Turku Filharmonia loistavat taas

Levyarvio: Antti Railion joululevyssä on parasta laulu, joka ei varsinaisesti ole joulukappale

Levyarvio: Saara Aallon joululevy on hyvin perinteinen, ja se sisältää yhden vuoden karmeimmista duetoista

Levyarvio: Robbie Williams teki yhden tämän joulun parhaista levyistä Bing Crosbyn hengessä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.