Kristiina Brask: Kuivilla susta

Idolsista laulu-uralle ponnistanut Kristiina Brask on tehnyt viime aikoina selkeää eroa menneeseen.

Koelauluissa Nordmanin Vandrarenin esittänyt lätkätyttö on vain kaukainen muisto, kun Brask poseeraa kakkoslevynsä kansissa ilman paitaa ja leopardikuvioiseen riepuun kääriytyneenä.

Braskin debyyttialbumi Silmät sydämeeni (2007) julkaistiin pian Idolsin jälkeen.

Formaatille ominaiseen tapaan se ratsasti vahvasti tv-sarjan jälkihuumalla ja oli nopeasti sekalaisista biisikyhäelmistä kyhätty kokoelma, joka yritettiin edes jollain tavalla saada kuulostamaan nuorelta laulajattarelta itseltään.

Pieleenhän se meni.

Tällä viikolla julkaistu kakkosalbumi Kuivilla susta on selkeästi onnistuneempi levy. Vaikka kappaleiden taustalta löytyy apuvoimia Chisusta Stig Doggiin, muodostavat ne esikoislevyä linjakkaamman kokonaisuuden.

Braskin pop soi nyt kevyemmin ja raikkaammin, melkein niin kuin kunnon pop-levyn kuuluukin.

Uutukaisen myötä Braskin kappaleisiin on tullut lisää vauhtia.

Singlenä julkaistu levyn nimikkobiisi on menevä poppipala, joka antanee viitteitä myös seuraavista sinkkulohkaisuista.

Radiosoittoa voi helposti povata ainakin kappaleille Salaa, Sadetakin suojassa ja Happee, hoitoo ja empatiaa.

Myös Korttitalossa, takavuosien tyttöbändi I'deesin Time-hitin suomennetussa ja uudelleen lämmitetyssä versiossa, on potentiaalia pikkuhitiksi.

Debyyttiin verrattuna myös Braskin ääni on voimistunut. Tulkinta on yhä sympaattista ja hentoa, mutta ahkera keikkailu on vahvistanut laulua niin, ettei kuulijan tarvitse olla varuillaan äänen murtumisen takia.

Kuivilla susta on ihan kelvollinen levy, jolla Brask pitää kiinni paikastaan suomalaisessa popkentässä. Siitäkin huolimatta levy on mautonta ja hajutonta kertakäyttöpoppia, jonka naiivit lyriikat tyttöjen ja poikien suhteista eivät liikuta yhtään mitenkään.

Olisi mielenkiintoista kuulla Kristiina Braskia solistina bändissä, jossa hän osallistuisi tasavertaisena jäsenenä musiikin tekemiseen porukan yhteisen nimen alla.

Tuntuu, että hänen persoonallinen laulutapansa saisi silloin lisää syvyyttä ja pääsisi paremmin oikeuksiinsa kuin nyt, kun hänet on asetettu suomalaisen musiikkibisneksen kettujen masinoiman pikkukivan hittimyllyn kauniiksi keulakuvaksi.

Janne Niiranen