Kuolemanlaakso: Uljas uusi maailma

Svart Records

Eräät tietänevät helsinkiläisen metalliyhtyeen Chaosweaver. Sen kitaristi Markus Laakso polkaisi Kuolemanlaakson kaksi vuotta sitten pystyyn sooloprojektina. Bändin rangan ympärille on kasattu miehistö, jossa vaikuttaa joukko raskaamman musiikin konkareita. Laulajana toimii jyväskyläläinen Mikko Kotamäki (Swallow the Sun, Barren Earth).

Kuolemanlaakso ilmoittaa musiikilliseksi origokseen sveitsiläisen Triptykonin, mutta itse löydän yhtäläisyyksiä näiden kahden väliltä lähinnä vain synkeän raskaan tunnelman osalta.

Kuolemanlaakso ei laahaa doomin jähmeissä pohjavesissä, vaan jyrää keskitempoisella jynkyllä. Soundi on kuiva, jopa intiimi. Hitaamman tahdin ansioista Kuolemanlaakson soitolla on aikaa tehdä tehtävänsä: verkkaisesti iskevät riffit iskevät tarkemmin, tunnelmalla on aikaa leijailla ja dynamiikkaa piisaa.

Kotamäki korisee ja murisee, välillä jopa laulaa ja lausuu. Suomenkieliset lyriikat ovat raikkaan osuva valinta, etenkin kun teksteissä nojataan kansallisiin klassikoihin. Kuolemanlaakso ei tavoita aivan sitä täydellistä iskevyyttä sävellyksissä, mutta kokonaisuus on äärimmäisen tyylikäs ja taidokas paketti.

 

Uusimmat

Levyt

Levyarvio: Osa Samuli Putron vähäeleisestä karismasta jää Pienet rukoukset -levyn ääniraidan toiselle puolelle

Arosa Ensemble: Granit

Lauri Tähkä: Meidän tulevat päivät

Erica Nygård ja Niels Burgmann: Momentum

Robert Schumann: The violin sonatas on period instruments

Juha Tapio: Pieniä taikoja

Vesterinen yhtyeineen: Faaraoiden aika

DJ Kridlokk: Silius

Children of Bodom: Hexed

Vilma Alinan Tulva on tulvillaan hittipotentiaalia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.