Litku Klemetti: Juna Kainuuseen

Arvio: 5/5 tähteä.

Litku Klemetti ja Tuntematon numero on virkistävintä, mitä suomalaisen rockmusiikin saralla on tapahtunut pitkään aikaan. Nelihenkinen jyväskyläläisyhtye nousi valtakunnalliseksi alakulttuurihitiksi hienoilla keikoillaan ja viimevuotisella esikoisalbumillaan Horror ’15.

Omaehtoisen bändin vetovoima piilee häpeilemättömässä popmusiikin eri elementtien kierrättämisessä (uusi aalto, glam rock, punk, disco) sekä ennen kaikkea ensiluokkaisissa biiseissä. Klemetin ja Tuntemattoman Numeron musiikki huokuu 1970-luvun nostalgiaa, mutta ote on kuitenkin tuore ja nykyaikainen.

Juna Kainuuseen on keulakuva Sanna ”Litku” Klemetin ensimmäinen sooloalbumi. Solistin nimellä julkaistulla levyllä soittaa kuitenkin Tuntemattoman numeron miehitys, joten mistään järisyttävästä irtiotosta ei ole kysymys.

Järisyttävää on sen sijaan albumin taiteellinen taso. Jo ensikuuntelu osoittaa että käsillä on kotimainen popklassikko, joka tulee taatusti kestämään ajan hammasta.

Horror ’15 antoi osviittaa Klemetin laulunkirjoittamistaidoista, mutta nyt pato murtuu todenteolla. Soolodebyytillä esiin astuu vahva ja karismaattinen laulajatar, joka hallitsee melodisen popin tekemisen ja tulkitsemisen. Mukana olevista yhdestätoista biisistä miltei minkä tahansa voisi huoletta julkaista singlenä ja lopputuloksena olisi takuuvarma hitti.

Hitikkyys on tässä tapauksessa tietenkin eri asia kuin kaupallisuus. Toisin kuin radion suoltama kaupallinen huttu, Klemetin musiikki ei ole puhkituotettua ja valmiiksi pureskeltua vaan juuri sopivan raakaa ja rehellistä. Hienoja esimerkkejä tästä ovat levyn avaava Jääkuningatar ja rokkibiisi Lauantaitanssit.

Raha ja rakkaus ovat elämän perusedellytyksiä, ja ne rinnastuvat osuvasti Karenssissa. Purukumin lailla tarttuva kappale löytää yhtäläisyyksiä poikaystävän sekä Kelan viestinnästä, ja muistuttaa lopuksi ettei kummallekaan kannata paljastaa enempää kuin tarvitaan.

Levyn härskein pastissi on finnhits-henkinen Tähtiyö. Kiihkeästi eteenpäin jumputtava tanssibiisi tuo mieleen Taiskan ynnä muut 70-luvun jälkipuoliskon discohileet, eikä jää laatunsa puolesta yhtään jälkeen tuon ajan listahiteistä.

Alle puolen tunnin mittaisen timantin lakipiste on eeppinen nimikkokappale Juna Kainuuseen. Se on viiltävän kaunis kuvaus nuoren naisen rakkauselämän ylä- ja alamäistä ja paluusta kotiseudulle Kainuuseen. Monitasoinen kappale on juuri sitä, mitä popmusiikki voi parhaimmillaan olla: koskettava, hauska, sopivan naiivi ja tarttuva.

Mikko Siltanen

Uusimmat

Levyt

Cleaning Women: Intersubjectivity

Pyhä Asetus: Pyhä Asetus

Arch Enemy: Covered in Blood

Maarit: Sumuinen puutarha

Annimaria Rinne: Jälkeenpäin

Eleanoora Rosenholm: Talvipalatsin puutarhassa

Dave Lindholm: Kynä & Kumppanit

Joose Keskitalo: En lähde surussa

Juulia Salonen Trio: Kylmillä vesillä

The 1975: A Brief Inquiry Into Online Relationships

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.