MARIANNE FAITHFULL : Horses and High Heels

Komeasti aloittaa Marianne Faithfull uuden albuminsa. The Gutter Twinsin dramaattinen The Stations soi hyytävän upeasti ja saattaa jopa lyödä originaalin. Mutta perässä tuleva levy herättää paljon ristiriitaisempia tuntemuksia.

64-vuotiaan rock-ikonin uusin albumi on koottu yhdeksästä lainabiisistä ja neljästä omasta. Tyylilajit vaihtelevat soulista folkin ja laulelman kautta juurevaan alternativeen. Ja vaihtelevat ehkä muutaman kerran liikaa, sillä ehjää tunnelmaa ei levylle synny. Eivätkä Faithfullin omat, yksinkertaiset ja yllätyksettömät sävellykset tahdo oikein sulautua joukkoon.

Epätasaisuus on harmillista, sillä aineksia olisi. Soundimaailma on miellyttävän orgaaninen, ja sovituksissa luodaan vähin keinoin vahvoja äänimaisemia. Ja vahvaa maisemaa maalaa myös Faithfullin ääni, jota voisi luonnehtia elämää nähneeksi. Vaikka elämää nähdäkseen tuskin tarvitseekaan elää niin kuin hän on elänyt.

Kirjavan uran tehnyt, mutta koko ajan oman äänensä säilyttänyt artisti on siis julkaissut näköisensä levyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.