Ozzy Osbourne: Scream

Kymmenennellä soololevyllään suuren yleisön suosikkihevivaari Ozzy Osbourne on jälleen askeleen lähempänä vanhainkotia.

Eläkkeelle 61-vuotiaalla herralla tuskin on asiaa koko loppuelämänsä aikana. Ei ainakaan, jos se hänen taustavoimistaan on kiinni.

Yltiöahneen vaimon ja managerin Sharon Osbournen ansioiksi voidaan tietysti laskea miehensä hengissäpitäminen tämän pahimpien päihteidenkäyttövuosien yli.

Menestystä ja mammonaa pariskunnalla on jo niin paljon, että taustapiru voisi antaa miehensä vain nauttia työnsä hedelmistä.

Pimeyden robotti Jo ensimmäisistä kuuntelukerroista lähtien Scream-levyltä huokuu välinpitämättömyys. Ozzy kuulostaa siltä kuin koko projekti ei kiinnostaisi häntä lainkaan. Laulussa ei ole entisaikojen tunnetta mukana ja mies kailottaa jopa omalla asteikollaan mitattuna monotonisesti.

Vähän sinnepäin laulaminen on aina ollut Ozzyn tavaramerkki, mutta Screamilla tuotantotiimi on mennyt tekemään järkyttävän virheen korjatessaan miehen lauluosuudet autotunella kohdilleen.

Nykypäivän tekniikan salliessa lauluraitoja tietysti parantelevat jälkikäteen melkein kaikki orkesterit, mutta Ozzyn tapauksessa touhu on lyöty totaalisen läskiksi. Pimeyden prinssi kuulostaa tällä albumilla aivan robotilta.

Radiosoittoroskaa Scream on ensimmäinen levy yli kahteenkymmeneen vuoteen ilman luottokitaristia ja säveltäjää Zakk Wyldeä, ja myös pitkäaikainen rumpali Mike Bordin on poistunut kuvioista. Tuottajana ja säveltäjänä on nyt häärinyt aiemmin popmusiikin parissa touhunnut Kevin Churko.

Hänen syykseen voidaan todennäköisesti laskea heviriffien ja runsaasti koskettimia sisältävien pop-osuuksien yhdisteleminen. Osbournen levyillä on aiemminkin kuultu tarttuvia popkappaleita, mutta nyt tarjolla oleva ylikaupallinen radiosoittoroska saa kuulijassa aikaan myötähäpeän tunteen. Osat olisivat erikseen toimivia, mutta yhteenliimattuina ne kuulostavat naurettavilta.

Miksaus- ja masterointivaihteessa Screamista on puristettu viimeinenkin inhimilliseltä kuulostava ääni ulos. Soundit lyövät täysillä kasvoille ja minkäänlaista dynamiikkaa on turha etsiä.

Screamin äänimaailma on yhtä rasittavan päällekäyvä kuin mainosten niillä radiokanavilla, joilla levyn on tarkoitus soida.

Osbournen ura tuskin loppuu vielä tähänkään levyyn ja se on oikeastaan vain hyvä asia.Tästä ei nimittäin voi laittaa kuin paremmaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.