Pimeys: Silkkitie

Arvio: 4/5 tähteä

Viimeisimmän Soundin kansijutussa pohditaan, mikseivät Pi-meyden varsin hyvät kappaleet soi radiossa enemmän. Aihetta on syytäkin ihmetellä: yhtyeen kolmannella levyllä Silkkitiellä on loistavia melodioita Coldplayn hengessä (Anna muiden kantaa), modernia kutupoppia (Meidän huoneeseen) sekä todennäköisesti yksi vuoden tyylikkäimmistä balladeista (Ollaan vaan hiljaa). Viimeksi mainittu on paisutteluineen ja hiottuine yksityiskohtineen niin loistava kappale, että ensikuuntelulla levyn muut biisit uhkaavat jäädä sen varjoon.

Popkoukut hallitseva Pimeys on Pariisin Kevään lailla crossover-bändi – sekä indiemusan diggareille että Juha Tapion faneille kelpaava – mutta ei massojen suosikki edellä mainittujen tavoin.

Taustalla on musiikillis-esteettisiä seikkoja: Pimeyden suosima perinteinen, hyvin sliipattu kitaravetoinen pop sotii ajan trendejä, kuten hiphopia ja elektronista popia vastaan.

Yhtye on koonnut popkaanonin referensseistään niin viimeistellyn ja hiotun kokonaisuuden, että se on helposti myös hyvin etäännyttävää.

Merkittävin syy kummalliseen yleisösuhteeseen on kuitenkin keulakuvan puute. Olavi Uusivirran, Vesalan ja vaikkapa Arttu Lindemanin vetovoima perustuu musiikin ohella vähintään yhtä paljon (ellei enemmän) nykyiseen median ruokkimaan henkilövetoiseen julkisuuteen kulttuurituotteiden ympärillä; henkilöpalvontaan ja kuuntelijan omaan identiteettiprojektiin.

Myynti- ja streamauslistoja katsellessakin näkee, että yleisöä kiinnostavat nyt nimenomaan sooloartistit. Muuttuneessa ilmapiirissä on kyse laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta: elämme julkisten päiväkirjojen yhteiskunnassa. Kirjallisuudessa ilmiön johtotähti on esimerkiksi autofiktion sankari Karl Ove Knausgård. Kun joku antaa ainakin näennäisesti kaiken, miksi tyytyä vähempään.

On helpompi brändätä yhtä, voimakkaasti mielipiteet jakavaa persoonaa, kuin bändillistä ammattitaitoisia muusikoita.

Siksi Pimeys ei tarjoa yhtä helposti samaistuttavaa identiteettiprojektia kuin kaltaisensa yhtyeet ja artistit. Näyttelijätaustaisessa laulajassa Joel Mäkisessä on tosin ainesta karismaattiseksi keulahahmoksi.

Kaikkien paikka ei ole tietenkään radiossa tai keskinkertaisten lauantai-illan viihdeohjelmien väkinäisissä musiikkisloteissa, mutta Pimeyden kohdalla asia on harmillista, koska sen musiikki on kuin luotu suurelle yleisölle.

Niin hyvä levy kuin Silkkitie onkin, se ei riitä nostamaan yhtyettä sen ansaitsemalle paikalle. Olisi kyllä mukavaa, jos todistaisitte väitteeni vääräksi.

Arttu Seppänen

Uusimmat

Levyt

Tinneri: Vuosien varjo

Sole Azul: Quasi Tango

Beirut: Gallipoli

Levyarvio: Ville Valon & Agentsin Badding-tribuutti on sekava ja hapuileva – "Yleisön ei tarvitse tuoda kirveitä, koska yhtye pilkkoo tanssilavan altaan ihan itse"

Levyarvio: Asan uusi Uni näkee unta meistä -albumi on osoitus siitä, että ankara julkisuushallinta tai brändistrategia ei kiinnosta

Hexvessel: All Tree

Dumari ja Spuget: Usvaa putkeen

OK:KO: Syrtti

Dumari ja Spuget: Usvaa putkeen

Mirkka: Kauneus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.