Stam1na: Elokuutio

Stam1na on viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaissut ties kuinka monta hienoa biisiä, mutta ykkössijalla heidän albumikokonaisuuksistaan on pysynyt vuoden 2006 Uudet kymmenen käskyä. Sillä progeileva metallibändi löysi oman äänensä jostain Devin Townsend -pastissien ja Stone-vaikutteiden välistä.

Elokuutio on vuoden 2010 Viimeinen Atlantis -albumin tyyliin teemalevy. Ilmastonmuutoksen sijaan huolenaiheena on digivallankumous. Ihmisten ajattelu kietoutuu sosiaaliseen mediaan, joka muokkaa meidän kaikkien omakuvaa ja identiteettiä.

Laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen toivoi häntä haastatellessani Elokuution olevan ajankuvan lisäksi ajaton tarina. Sellaista tragedian muotoon kirjoitetusta kertomuksesta tuskin tulee, mutta levynä se nousee Stam1nan diskografiassa lähelle kärkeä.

Bändi on uudistanut ulosantiaan luontevasti nostaessaan koskettimet entistä tärkeämpään rooliin. Ne sopivat venkoilevan mekastuksen ja melodisen mätön sekaan jopa yllättävän hyvin. Sekvensserisäksätykset saavat levyn kuulostamaan paikoitellen rankalta scifi-elokuvan soundtrackilta.

Hyyrysen tarinassa on monta tasoa. Esimerkiksi Pienet vihreät miehet -laulusta tulee levyn teemaan sopien ensimmäisenä mieleen Android-käyttöjärjestelmän vihreät ukot. Vihreät miehet viittaavat tietysti myös Krimin niemimaalle ilmaantuneisiin tunnuksettomiin sotilaisiin. Tekstit eivät taatusti aukea kuulijalle ilman tulkkausta kansivihkosta. Kun kuulija saa Elokuution usean kuuntelun jälkeen auki, paljastuu sisältä melkoinen määrä ihmeteltävää.

Nimikkokappaleen kosketinsoittimet saavat hymyn huulille kuulostaessaan Commodore 64 -tietokoneen pelimusiikilta. Tässä kontekstissa viittaus chiptune-musiikkiin tuskin on vahinko.

Metallinsa liian vakavasti ottaville Stam1na on usein ollut liian poppia. Elokuutiolta radiohittejä tuskin löytyy, vaikka monimuotoisen metelöinnin sekaan isketään yhä puhtaasti laulettuja tarttuvia kertosäkeitä. Ne ovat paikoitellen myös levyn heikoin lenkki toistaessaan liiankin tuttuja laulumelodioita. Vahvimmillaan bändi on antaessaan musiikkiinsa poukkoilla mielin määrin. Kikkailu ei kuulosta itsetarkoitukselliselta, vaikka sovituksiin on todellakin nähty vaivaa.

Elokuutiolta on turha nostaa yhtä laulua muiden ylle. Se on albumikokonaisuus, alusta loppuun kuultavaksi tarkoitettu teos, ehkä jopa Stam1nan paras levy. Onko näin, sen näyttää vain aika. Kuukauden kuuntelun perusteella ei moista väitettä vielä uskalla totena lausua.

Aki Lehti

Uusimmat

Levyt

Arch Enemy: Covered in Blood

Maarit: Sumuinen puutarha

Cleaning Women: Intersubjectivity

Pyhä Asetus: Pyhä Asetus

Joose Keskitalo: En lähde surussa

Annimaria Rinne: Jälkeenpäin

Eleanoora Rosenholm: Talvipalatsin puutarhassa

Dave Lindholm: Kynä & Kumppanit

Juulia Salonen Trio: Kylmillä vesillä

The 1975: A Brief Inquiry Into Online Relationships

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.