Tommi Kalenius: Liikuta mua

Useille artisteille hittejä tehtaileva Tommi Kalenius on kolmannella sooloalbumillaan herkän ja riisutun ilmaisun perässä. Kaleniuksen sävelkynän terävyyttä todistava levy keskittyy tunnustamaan tekijänsä lempeä musiikkia kohtaan.

Kappaleet ajavat vähillä elementeillä. Soinnin keskiössä on Kaleniuksen ääni, jota säestää usein pelkistetty komppikitara harvojen mausteäänien, pianon ja perkussioiden kera.

Perusteiltaan yksinkertaisten pop/folk-laulujen voimana toimivat melodiat, pienet koukut ja variaatiot, jotka tämän tästä tönäisevät musiikkia yllättävään suuntaan. Maukkaan sointusiirtymän ajama Tänä yönä ikävöidä ei on hieno esimerkki biisistä, jonka moni olisi soittanut bändin kanssa tukkoon, mutta joka soi Kaleniuksen käsittelyssä ilmavana ja raikkaana.

Kaleniuksen laulu tuo paikoin voimakkaasti mieleen Ville Leinosen ja tämän mainion Suudelmitar-levyn. Toisaalla Kalenius viljelee ilmaisussaan Samuli Putron rennon toteavaa poljentoa. Sävellyksellisesti tasokkaan albumin ainoaksi moitteeksi täytyy mainita, etteivät tekstit tarjoa parisuhteen ja arkikuvaston lisäksi yllättävämpiä tasoja tai haastetta. Tämäkin voi toisissa korvissa kääntyä plussaksi.

Jemo Kettunen

Uusimmat

Levyt

The National: I Am Easy To Find

Aivovuoto: Utopia sessiot

K-X-P: IV

Ismo Alanko: Minä halusin olla niin kuin Beethoven

Lena & The Slide Brothers: IV

Terkel Nørgaard: With Ralph Alessi

Jonne Aaron: Tiikerin raidat

Ilmavoimien Big Band & Pepa Päivinen: Maisemakuvia Suomesta

Levyarvio: Vampire Weekendin levy Father of the Bride on kuin television Unelmahäät

Aili Ikonen & Jukka Perko Avara: Laulu keskeneräinen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.