VON HERTZEN BROTHERS - Stars Aligned

VON HERTZEN BROTHERS Stars Aligned

Von Hertzenin veljesten vihaajia on helppo ymmärtää. Bändin universaalin rakkauden kaiken voittavaa voimaa ylistävät tekstit, Intia-hippeily ja laulaja Mikko von Hertzenin tunnustautuminen Äiti Amman seuraajaksi ärsyttävät monia. Veljesten komeillessa seksikkäinä rockjumalina levyjensä ja kaikkien kotimaisten musiikkilehtien kansissa, moni näkee punaista. Epäolennaisista seikoista ärsyyntyvien kannattaisi kuitenkin laittaa ennakkoluulonsa syrjään, sillä Von Hertzen Brothers on uudella levyllään yksi Suomen taitavimmista ja tärkeimmistä rockbändeistä.

Stars Aligned jatkaa kolmen edellisen levyn viitoittamalla progesävytteisellä linjalla, mutta tuo paljon uuttakin. Bändi on aina hionut levyjään todella pitkään ja varsinkin biisien sovituksissa on nähty vaivaa. Suurin ongelma orkesterilla on aina ollut joka suuntaan polveilevan ja koukeroisen materiaalin pitäminen edes jollain tavalla kasassa. Nyt uusien entistä rohkeampien sovitusratkaisujen avulla bändi on tehnyt uransa parhaan levyn.

Kitaristi Kie von Hertzenin osuuksia on vähennetty ja monessa kappaleessa koskettimet ja konepulputukset ovatkin pinnalla. Puhdas rocklevy tämä silti on, eikä minkäänlaisiin Radiohead-tyyppisiin ratkaisuihin sorruta.

Jos aiemmin joka biisillä oli 30 kitararaitaa, niin nyt niitä on puolet vähemmän. Edellisellä Love Remains the Same -levyllä kosketinsoittaja Juha Kuoppala soitti pitkälti perinteisillä Hammond-soundeilla, mutta nyt miehen soitosta löytyy kokeilevampaa leijailua ja surinaa.

Edellistä levyä vaivasi liian täyteen ahdettu soundi. Biisimateriaali oli silläkin loistavaa, mutta tukkoiseksi kompressoituun äänimaailmaan hukkui monia tärkeitä elementtejä. Esimerkiksi rumpali Mikko Kaakkuriniemen oivaltavasta soitosta ei tahtonut saada mitään selvää. Nyt hänen loistokannutuksensa kuuluu kunnolla, ja levyn soundimaailma on paljon avarampi. Vaikka biiseihin on ängetty tavaraa vaikka kuinka paljon, niin nyanssit ja kaikki hienot pienet kikkailut erottuvat.

Levyn draaman kaari rakentuu kolmen pitkän biisin varaan. Voices in Our Headsin letkeä synariffi, Bring Out the Snakesin Kingston Wall-vaikutteet ja I Believen suoraan avaruuteen ampuva mahtipontisuus tekevät vaikutuksen. Näiden lisäksi muutkin kappaleet ovat loistavia, vaikka yksittäisiä biisejä onkin turha lähteä erittelemään. Levy on teos joka on tarkoitettu kuunneltavaksi alusta loppuun. Se miten bändistä on näin haastavalla musiikilla tullut huippusuosittu, jää edelleen mysteeriksi.

Veljeksillä on tämän levyn muodossa loistava käyntikortti taskussaan vaikka ulkomaiden valloitukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.