Joka kuva varmasti totta

Itäsuomalaista maailmanmenoa kaikissa mahdollisissa väreissään ja tunnelmissaan on levittäytynyt VB-valokuvakeskukseen. Näyttelykuviin on tallentunut 50 vuoden ajalta arkea ja pyhää, mutta myös kepeää iloa ja karmeaa dramatiikkaa.

Katsoja voi olla huoleti: tällä kertaa joka kuva on totta. Näyttelyn lehtikuvaajat Topi Ikäläinen, Jaakko Julkunen ja Jorma Komulainen kun vannoivat kukin pitkällä urallaan perinteisen, aidon kuvan nimeen.

Kun kuvia katsoo, huomaa niiden kertovan myös ottajistaan. Liki joka kuvassa on ihminen, ja kovin levollisena onkin: nämä henkilöt ovat epäröimättä pystyneet luottamaan kuvaajaansa.

–Työt paljastavat, kuinka mutkattomasti ja humaanisti kuvaaja on kohdannut kuvattavansa. Kuvien kautta itäsuomalaisuus tulee lähelle, iholle asti, tiivistää tuottaja Veikko Kankkunen näyttelyn, joka juhlistaa VB-keskuksen 25-vuotista taivalta.

Näyttely antaa kunniaa myös 30-vuotiaalle Victor Barsokevitsch -seuralle, jonka Ikäläinen, Komulainen sekä viime vuonna edesmennyt Julkunen perustivat kesäkuussa 1982.

Kun arkistoissa on 50000 väridiaa ja 125000 mustavalkoista filmiruutua, on kuvien valitseminen näyttelyyn kova urakka.

Ikäläinen urakastaan selvisi – tehtyään työtä vuoden ajan joka päivä ja saatuaan apua Kankkuselta. Kahteen huoneeseen ripustetut Ikäläisen värikuvat ovat kaikki aidoilta juttukeikoilta ja eri aikakauslehdissä julkaistuja.

Kuvista katsoo moni tuttu itäsuomalainen. On viihdetaiteilijoita Jaakko Teposta Sakari Kuosmaseen, maineikkaita kuopiolaissukujen edustajia Ranineista Hallmaneihin.

–Halusin hiukan nostattaa henkeä. Osoittaa, miten paljon täällä on ajattelevia ja osaavia tekijöitä, Ikäläinen sanoo.

Kun kysyy rakkainta kuvaa, Ikäläinen kävelee kakkoshuoneeseen, jossa on kuvia kirkonmiehistä ja molempien kansankirkkojen tapahtumista.

Arkkipiispa Paavalin kuvan eteen Ikäläinen pysähtyy.

–Kun hän astui huoneeseen, puheensorina lakkasi, Ikäläinen katsoo 39 vuotta sitten ottamaansa, rauhallisuutta henkivää kuvaa: Paavali kävelemässä Lintulan luostarin koivukujalla.

–Hieno ihminen. Ei koskaan sanonut kenestäkään kielteistä.

Ikäläisen kokemus ja visuaalinen lahjakkuus nousevat arvoonsa kun kuulee, ettei näyttelyn lukuisista henkilökuvista ainoatakaan ole jälkikäteen rajailtu.

Ikäläisen mielestä hyvä henkilökuva on sommittelultaan tasapainoinen ja taiten rajattu. Tämän kaiken hän itse tekee kuvaushetkellä.

–Hyvä kuva tekee myös oikeutta kohteelleen. Silti se voi olla kriittinen ja rehellinen.

Ikäläisen galleriaa täydentää 54 otoksen sarja näyttelyhuoneen tv-ruudussa. Niitä katsoessa on kysyttävä, jäikö pitkällä uralla jokin kuva ottamatta.

Ikäläinen nyökkää. Hän muistaa ikävän tapauksen Siilinjärveltä, jossa perheenisä tappoi vaimonsa ja itsensä. Orvoksi jäi seitsemän lasta.

–Aikakauslehden päätoimittaja soitti pyysi, että kuvaisin lapset. Toimittaja tekisi jutun, ja lehti keräisi lapsille rahaa.

–Se kuva jäi ottamatta.

Ikäläinen, 64, arvelee, ettei hänen moraalillaan työskentelevälle kuvaajalle nyt löytyisi keikkoja.

–Oletko enää edes nähnyt aikakauslehdissä reportaaseja Itä-Suomesta, hän kysyy.

Herrasmieskuvaaja myös otaksuu, ettei hänen arvostamilleen kuville löydy palstatilaa.

–Nyt riittää, kun kuvissa on rintaa, reittä ja persettä, hän tiivistää lehtikuvien nykysisällön.

Kolmannessa huoneessa tunnelma vaihtuu. Jorma Komulaisen mustavalkoisissa kuvissa sukelletaan 1960-luvun Kuopioon.

Tässä Veikko Ahvenainen soittaa Männistön lapsuudenkodissaan äidilleen Ida Ahvenaiselle. Tuossa ovat Kinnusten kuulut neloset. On kunnallisneuvos, kirjailija, vuorineuvos, maaherra.

Missä ovat naiset?

Komulainen hämmentyy ja pohdinnan jälkeen arvailee, että nainen tuli yhteiskunnallisesti näkyväksi paljon myöhemmin. 1960-luvulla naisen paikka ja työ olivat kotona.

Seuraavassa huoneessa hän voi presidenttikuvien joukosta esitellä Tarja Halosen vuodelta 1991, kun tämä oli oikeusministeri.

Näyttelyn pysäyttävimmät kuvat ovat vuosilta 1966 ja 1969 –31 uhria vaatinut Lapinlahden vanhainkodin tulipalo sekä neljän poliisin surma Pihtiputaalla.

Savon Sanomissa aikoinaan julkaistujen uutiskuvien suuret vedokset vangitsevat katsojan. Kuviin on tallentunut julmaa todellisuutta, silti niissä on outoa kauneutta.

Lehtikuva ei ole taidetta – siinä Komulaisen kuningasajatus.

–Kuvan pitää olla sellainen, että lukija sen varmasti ymmärtää. Me olemme yleisön palvelijoita, hän määrittää.

– Lehtikuvan pitää olla niin totta, että lukija sen nähtyään voi tuntea, kuin hän itse olisi ollut tapahtumapaikalla.

Osin tältä pohjalta Komulainen on valinnut näyttelyyn Jaakko Julkusen valokuvia.

Julkunen esittäytyi VB-keskuksessa vuosi sitten muistonäyttelyllään. Nyt hänen kuvistaan nähdään pienempi otos.

Esillä on silti hyvä kooste Julkusen monipuolisuudesta: on urheilukuvia, puhuttelevia henkilökuvia sekä reportaasisarja.

–Uskon, että kävijöille tulee näitä katsoessaan hyvä mieli, Komulainen toteaa.

Julkusen kuviin tiivistyy tavallaan koko näyttelyn kirjo: on henkilökuvaa kaupunginjohtajasta ja kuulusta kirjailijasta, ja yhtä arvokkaina otokset sonkajärveläisestä mökin emännästä sekä karhun raatelemasta miehestä Tuupovaaralta.

Topi Ikäläisen, Jaakko Julkusen ja Jorma Komulaisen ”Silminnäkijät”-näyttely 6.1.2013 asti VB-valokuvakeskuksessa, os Kuninkaankatu 14-16.