Kasvun punainen lanka

Johanna Rossi

Matkapäiväkirja

Galleria G12:ssa 1.6.2012 asti.

Kuopiolainen kuvataiteilija Johanna Rossi on piirtänyt gallerian täyteen lastaan. Aihe on ikiaikainen, kulunut ja aina myös uusi.

Näyttelyn ehdoton pääteos Matkapäiväkirja kiertää gallerian seiniä installoituna pienistä yksittäisistä imetyskuvista ja täyttää lopulta koko gallerian. Ripustus on hillityn sensuelli ja antaa yksinkertaisuudessaan teokselle tilaa ja ilmavuutta.

Mitään ylimääräistä kikkailua Rossi ei harrasta. Läsnä on väri, viiva, napakka esillepano ja teos on siinä: avoimena, kirkkaana ja valmiina ottamaan katsojan vastaan.

Rossi on tarttunut akvarellikynään imettäessään esikoistaan ja piirtänyt päivittäin kuvan rinnalle nukahtaneesta lapsestaan. Matkapäiväkirjassa on 535 kuvaa.

Lapsen kehitys on selkein juonne teoksessa. Silti se on myös matka naiseuteen, sen yhdelle osa-alueelle, sekä taiteilijan omakuva. Kyse ei ole pelkästään äidin ihastuksesta vastasyntyneeseen helmeensä. Teoksen voi nähdä matkana lapsen kehitykseen, äidin ja taiteilijan kasvuun tai yksinkertaisesti vain muistiinpanoina kustakin päivästä.

Installaatiossa ensimmäisten piirrosten herkät ja hapuilevat viivat saavat jatkossa tummuutta ja syvyyttä. Lapsikin kasvaa ikäänkuin kokonaisemmaksi.

Teoksesta voi poimia hauskoja yksityiskohtia kuten sen, miten lapsen hiukset alkavat kasvaa ja kihartua. Piirroksista voi lukea kuinka äiti, ehkä huomaamattaan, tutustuu lapseensa syvemmin ja löytää uusia kasvun merkkejä. Kokonaisuuden loppupuolelta löytyy jo akvarelliksi kasvavia yksittäisiä piirroksia.

Vaikka kukin piirros on yksivärinen, lopullinen teos on loistavan kirjava ja puhdas väri-iloittelu. Rossi yhdistää teoksen selkeisiin ja muotokuvamaisiin osiin rohkeasti luonnosmaisia osia. Jotkut niistä näyttävät lapsen piirroksilta, ensimmäisiltä pääjalkaisilta.

Paperille piirtyy päiviä, jotka muodostuvat vain muutamasta viivasta. Piirrosjäljen vaihtelu ja kynän painojäljen variaatiot paperilla kertovat pienillä eleillä päivien kulusta, naisen elämästä, väsymyksestä, ilosta ja taiteilijan työstä.

Rossi onnistuu käsittelemään triviaalia aihettaan ja on rakentanut puhtaan ja onnistuneen kokonaisuuden. Taiteilijan viiva on esteettinen ja pidäkkeetön, välillä se töksähtää ja loppuu kesken, mutta kokonaisuudessa tämä epätasaisuus näyttäytyy rikkautena.

Sari Hakala