Kultainen kosketus katsojaan

Kuvataidenäyttely on kiehtova juttu. Koskaan ei tiedä, odottaako perillä elämys vai hämmennys. Toisinaan teokset koskettavat. Ovat puhuttelevia ja niin kauniitakin, että sydänalaan sattuu.

Sitten on teoksia, joita ei voi ymmärtää. On nähty olutpurkeista tehtyä nykytaidetta sekä installaatiota, jossa mutkille väännelty rautatanko on kääräisty kanaverkkoon. Ota siinä selvää, millaisessa mielentilassa taiteilija on maailmaa tulkinnut.

Jouni Airaksinen, kuopiolaiseen taide-eliittiin liki 30 vuotta kuulunut kuvanveistäjä, osaa hänkin pysäyttää katsojan.

Tiistai-iltana Airaksinen avasi Galleria Carreessa näyttelyn, jonka kaikista töistä ei osaa sanoa, mitä ne esittävät ja onko niillä sanottavaa. Joka teos ei avaudu sittenkään, kun tekijä niistä kertoo.

Airaksinen on kuitenkin mukava taiteilija. Hän ei loukkaannu, vaikka hänen veistostaan sanoo rumaksi. Tai kun ihmettelee, miksi hän taas piirtää samaa mieshahmoa, jota teki jo 25 vuotta sitten.

Airaksisen seurassa alkaa pikkuhiljaa nähdä taiteen uusin silmin. Senkin oivaltaa, että teoksen ymmärtäminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä.

Tämä onkin Airaksisen mukaan yksi taiteen tehtävä juuri nyt, kun me kaikki kiidämme kiireen keskellä kuka minnekin.

–Jos ei taide meitä pysäytä, mikä sitten, Airaksinen haastaa.

–Jos teos avautuu yhdellä silmäyksellä, kuka niin huonoa ja kertakäyttöistä edes ostaisi?

Näyttelyn nimiteos Kultani ei hengitä on kaksiosainen lasikuituinen veistos, jonka Airaksinen maalasi kultaisella spray-maalilla.

Hehkuva pinta houkuttaa koskettamaan. Mutta mikä se on?

–Miltä näyttää, Airaksinen kysyy takaisin.

Keuhkot? Sydän? Vai lieneekö teos tuossa vain ilkkumassa kaikille meille, jotka juoksemme liikaa kiiltävän perässä.

–Ei haittaa, jos tulkitsee noin. Tuon ajatuksen kävin itsekin mielessäni läpi, ja hyväksyn sen yhdeksi tulkinnaksi.

–Ei maailmaa tai taideteosta voi tyhjentävästi selittää. Tämä täytyy kestää, vaikka ihminen on huono sietämään keskeneräistä ja epävarmaa.

Mutta juuri kultaa – miksi?

–Kultaan liittyy mystiikkaa. Monelle kulta on lämmin materiaali. Minulle se on siinä mielessä kylmä, että se heijastaa kaiken takaisin.

Näyttelyssä on toinenkin kultateos, joka vielä tiistaina päivällä oli vailla nimeä.

–Nimi on tekeytymässä. En vielä tiedä, minne teos vie minua. Jos siltä kysyy, se ei vastaa.

Lieneekö Airaksinen, 51, palaamassa juurilleen: näyttelyssä on kuusi miespiirrosta, joita nähtiin jo taiteilijan uran alussa.

Kaksi tussipiirrosta on peräti vuodelta 1988. Kaksi tuoreinta ovat niin uusia, että hyvä kun väri on ehtinyt kuivua.

Miksi taas miehiä, samasta kulmasta nähtynä?

–Joskus teokseen jää salaisuus, joka kiehtoo ja jää vaivaamaan. Se on juttu, jota ei itselleenkään osaa tyhjentävästi selittää, Airaksinen pohtii.

–Vaikka ovathan nuo uudemmat pikkuisen toisenlaisia...

Airaksisen mukaan piirrosten liikkeen voi nähdä vahvana symbolina.

Symbolina mille? Jos miehet ovat jonnekin menossa, mahtavatko ikinä päästä perille?

–Hyvä tulkinta, taiteilija innostuu, tarkkailee rakkaita hahmojaan ja tuntuu katoavan toiseen maailmaan.

–Liike ei näytä olevan helppoa. Olisiko siinä jotain välinpitämättömyyttäkin, hän ajattelee ääneen.

Keskellä galleriaa on musta häkkyrä.

–Se on piirros ilmassa, Airaksinen selventää ja etsii puhelimensa muistista teoksen nimen: Tämä ei ole hiilipiirros.

Veistoksessa LVI-vesijohtoputkia on taivutettu kaariksi ja jatkettu puun oksilla. Johtojen päät on porattu leppäpölkkyyn.

Outo työ. Airaksinen sanoo, ettei teokselle tarvitsekaan etsiä syviä merkityksiä, mutta haluaa kuulla mielipiteen työstään.

Etsin kohteliasta ilmaisua, mutta päädyn lyhyeen ja rehelliseen: –Se on ruma.

–Minusta se on kaunis, Airaksinen sanoo ja kehottaa katselemaan teosta eri suunnista.

Kun häkkyrää kiertää, se yllättäen muuttuu koko ajan uudeksi ja erilaiseksi. Eräästä kulmasta katsottuna näyttää kuin – hyvänen aika – kaksi sydäntä kietoutuisi toisiaan kohden. Ehkä huima jälleennäkeminen? Kaikkea muuta kuin ruma!

Airaksisen mukaan tässä on veistosten salaisuus. Pitää malttaa katsoa, rauhoittua.

–Kun teokselle antaa aikaa, sillä ehkä on sanottavaa.

Taiteilijan piirtäjäminää korostavat kolme suurta hiilipiirrosta.

–Kymmeniä kerroksia hiiltä, Airaksinen kertoo töistään, jotka syntyivät aamuyön tunteina.

–Näitä ei voinut tehdä päivällä. Häly häiritsi keskittymistä, Airaksinen sanoo ja pahoittelee, jos kuulostaa taiteellisromanttiselta.

Piirrosten teko oli kuulemma yllätyksellistä.

– Ne lähtivät kuljettamaan minua omille teilleen.

Teoksista voi vain arvailla, kuinka monta kerrosta niissä on.

–Siinä vaikeus juuri on. Päättää, että nyt lopetan tähän, työ on valmis.

Jouni Airaksinen: ”Kultani ei hengitä – Veistoksia ja Piirroksia” 2.10.–20.10. Galleria Carreessa os. Kauppakatu 13.

Uusimmat

Näyttelyt

Kuopion taidemuseo: Upside Down - Teoksia Saastamoisen säätiön kokoelmasta

TeamLab: Massless

Leena Mäki-Patola: Kolme väriä

Yli sadan kuvataideharrastajan teoksia esillä Lapinlahdella

Koen Vanmechelen: Its About Time - Kyse on ajasta

Maailmankuulu muotikuvaaja Camilla Åkrans haluaa kuvata naiset monikerroksisina: "Emme ole vain kauniita ja miellyttäviä"

Jyrki Heikkinen: Pimp my crap #3

Jouni Airaksinen: Luonnosta - ihmistä

Antti Rönkä Galleria Ars Liberassa

Sara Hildénin taidemuseo: Berlinde De Bruyckere

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.