Suomen kansallisbaletti: Romeo ja Julia

Suomen kansallisbaletti: Romeo ja Julia. Ensi-ilta Kansallisbaletissa 26.8.

Slovakialaisen koreografi Natália Horečnán Romeo ja Julia Suomen Kansallisbaletin päänäyttämöllä on kannanotto ihmisyyden ja ihmisten tasavertaisuuden puolesta. Horečná seuraa Shakespearen tarinaa veronalaisista perheistä, mutta onnistuu nostamaan esiin ajankohtaisiakin teemoja.

Horečná osoittaa, etteivät ihmiset huomaa samankaltaisuuttaan taistellessaan keskenään. Vihanpito vain kuuluu asiaan, sitä kyseenalaistamatta. Maapallokin reagoi omalla tavallaan. Veronan kaupunki menee sekaisin, kun yhteisön nuoria kuolee, mutta näyttämön maanjäristys muistuttaa viime päivien tapahtumista. Tunteet näkyvät ja kuuluvat, ja Sergei Prokofjevin melodinen musiikki tukee ja tuo niitä entisestään pintaan. Suomen Kansallisoopperan orkesteria johti ensi-illassa Pietro Rizzo.

Christiane Devosin suunnittelemat puvut ja lavastus onnistuvat korostamaan koreografiaa. Ensin torilla voimiaan mittelöivistä nuorista miehistä ei erota, kumpaan porukkaan kukin kuuluu. Loppujen lopuksi onkin aika sattumanvaraista, kumpaan jengiin kuuluu, tai sukuun on syntynyt.

Koreografi Horečnán luoma liikekieli on hyvin modernia. Klassisen ilmaisun puritanistit eivät varmasti lämpiä tälle, vaikka mukana on klassistakin tekniikkaa. Jalannostot ovat todella korkeita, tanssijoiden raajat tuntuvat venyvän äärettömiin. Samalla ylävartalo joustaa ja hengittää. Liikemateriaali on niin vaikeaa, että tanssijoiden tasoerot näkyvät. Pitkään talossa tanssineet konkarit vakuuttavat, mutta on hienoa myös nähdä uusia nuoria tanssijoita. Inhimillisyys näkyy ja kuuluu.

Huudot, kovaääniset naurut ja sydäntäsärkevä itku kuuluvat selkeästi katsomoon. Lyhyet puheosuudetkin sopivat saumattomasti mukaan. Tavallisesti niin etäisen eteeriset balettitanssijat tulevat lähelle.

Julian roolissa ensi-illassa nähtiin hämeenlinnalaissyntyinen Linda Haakana, joka tanssi ilmaisuvoimaisesti ja raikkaasti teinitytön osaa. Ilja Bolotovin Romeo oli kuin kuka tahansa nuori mies, tyttöä tahmeampi tunteissaan. Vaikuttava oli Julian äitiä esittäneen Ira Lindahlin tanssi kuolleen lapsensa äärellä. Äidin epätoivo oli alkuvoimaista ja rohkeaa. Toivottavasti hän pääsee vielä esittämään sooloa erillisenä numerona.

Tarinaan kuuluvan papin osa on osoittaa uskontojen järjettömyyttä. Pappi nähdään pyjamapuvussa kulkevana keikarina, jonka vaaleanpunaiset kengät mätsäävät pappispipon kanssa. Hän sorkkii toisten elämää, muttei välitä seurauksista. Pitkäraajainen Thibault Monnier esitti rooliaan antaumuksella ja vetosikin parhaiten katsomon nuorisoon.

Kun tarina on kerrottu, Horečná riisuu tanssijoiltaan keveästi lentävät organzakankaiset vaatteet. Samalla häviävät merkit roolista tai asemasta. Meitä luokittelevien ja kategorioihin jakavien asujen alla taidamme sittenkin olla varsin samanlaisia.

Sara Nyberg