Tero Saarinen Company: MESH, Could you take some of my weight?

Kuopio Tanssii ja Soi -esitys Kuopion kaupunginteatterissa 15.6.

Juhlavuottaan viettävä 20-vuotias Tero Saarinen Company toi Kuopioon kahdesta päällisin puolin hyvin erilaisesta esityksestä koostuvan illan. Toinen teos oli Tero Saarisen 15 vuoden takainen duetto Could you take some of my weight…?, jonka nyt esittivät David Scarantino ja pikapaikkauksella Oskari Nyyssönen. Toinen teos oli kaksi vuotta sitten Japanissa kantaesitetty ryhmäteos MESH.

Oli hienoa nähdä, ettei duetto vaikuttanut sen enempää liikekieleltään kuin teemoiltaankaan pätkääkään vanhentuneelta. Kahden ihmisen välinen kontaktin tarve ja luottamuksen löytäminen ovat aina ajankohtaisia aiheita, varsinkin näin abstraktilla tavalla käsiteltyinä.

Painolla, keveydellä ja niiden vaihtelulla leikittelevä koreografia vaikutti kuitenkin hätäiseltä, levollisuus ja eräänlainen leijailu puuttuivat. Siihen vaikutti varmasti viime hetkillä tehty esittäjävaihto.

Parasta kuitenkin oli nähdä, kuinka paljon samanlaisena Saarisen liikekieli oli säilynyt uudessa MESH-teoksessa. Tällä en tarkoita, etteikö se olisi kehittynyt ja kiteytynyt, mutta peruselementit, tasapaino, painon siirtymät, ilmeikkäät käsien liikkeet olivat olemassa alusta lähtien.

MESH oli myös eräänlainen synteesi kaikista niistä kolmesta tanssilajista, baletista, nykytanssista ja butosta, jotka kukin omalla tavallaan ovat vaikuttaneet Saarisen oman käsialan syntyyn.

Aivan konkreettisesti buto oli tällä kertaa mukana japanilaisen butotanssijan Mitsukate Kasain osuudessa. Hänen herkänvoimakas solistinen osuutensa kannatteli ja kuljetti vahvasti yhtä teoksen pääteemoista erilaisuudesta ja yksinäisyydestä.

Yksilön ja ryhmän välinen suhde on ollut monessa muussakin teoksessa Saarisen kantavia teemoja. Nyt yhteisön muodostivat Saarisen oman ryhmän tanssijoiden lisäksi joukko Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksen ja Kansallisoopperan balettikoulun oppilaita.

Kolmanneksi esityksen aiheeksi ainakin musiikkivalintojen perusteella nousi ihmisen suhde omiin juuriinsa. Näin ainakin minä tulkitsin musiikkikollaasissa kuultua pätkää Konevitsan kirkonkelloista ja puhekuoroesityksenä toteutettua kansanlaulua Taivas on sininen ja valkoinen.

Vaikka esitys oli visuaaliselta ilmeeltään hyvin tummanpuhuva mustine asuineen ja tarkkarajaisine valoineen, ei kokonaisuus ollut ahdistunut. Teoksen toiveikkuus ja voima sisältyivät itse liikkeisiin, niiden eteenpäin kulkevaan energiaan ja juurevuudesta huolimatta syntyvään keveyden vaikutemaan.

Annikki Alku

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.