Ahon äitisuhteen harras kuvaelma

Väärnin Pappilan teatteri

Vehnäkakun murunen

Kantaesitys Väärnin Pappilassa 3.7.

Tarmo Valkonen näyttelee ikääntynyttä kirjailija Juhani Ahoa ja Leevi Korhonen samaa henkilöä lapsena.

Jälkimmäinen kuvailee leikkisän itsetietoisin viikarin elkein Jussin puuhailuja Brofeldtien pappilamiljöössä – onkimisineen, jäniksen seuraamisineen, mielikuvitusjuttuineen… Toinen lapsinäyttelijä Eino Rissanen hyppää Lalluna mukavasti samaan juoneen.

Tarmo Valkonen on Väärnin Pappilassa Lapinlahdella ohjannut Minna Kettusen uudenlaista aineistoa enteilevän Aho-aiheisen käsikirjoituksen. Takautumin siinä hahmotetaan viime vuosiaan elävän kirjailijan muistikuvia, menneitä onnenhetkiä ja myöhempiä, taiteilijalle väistämättömiä luopumisen, haikeuden ja pettymisenkin tuntoja.

Kirjallisuus jää suurenakin asiana ”muruseksi” elämässä. Kun elämää katsoo kokonaisuutena, äidin eväät ovat vähintään yhtä tärkeitä.

Lasten vilkkaudesta huolimatta harrasvetoiseksi muodostuvaan esitykseen on valittu paljon sitaatteja Ahon tuotannosta, luonnollisesti Lastuista, mutta merkitsevästi myös teoksista Muistatko – ? (Kukkia keväiseltä niityltä, 1920), Yksin (1890) ja Heränneitä (1894).

Keskeistä huomiota näissä teemoineen voi kohdistaa siihen, miten herännäisuskovainen äiti Emma Brofeldt (1836–99) kahteen jälkimmäiseen kirjaan suhtautui. Kaija Marin tulkitsee tämän, kuten koko roolin vähäeleisen särähtävästi, ulkoisesti murtumatta.

Aho on Valkosen tulkintana hieman monotoninen ja ukkomainen myös silloin kun samastuu nuorempiin aikoihinsa, eikä taiteilija-aseman jälkipohdiskelukaan tuota kovin herkkää kosketusta.

Yksin-romaanin avainasema on dramaattisessa katsannossa erityinen. Teos kuvaa Ahon Pariisin-matkaa, rakkaudenikävää ja ilotyttökokemusta tavalla, jonka tuottaman järkytyksen uskovaisen äidin kannalta täytyi olla huomattava. Kuten kirjailija Kettunen mainitsee, äidistä ei Aho-tutkimus kovin paljon puhu. Näytelmässä reaktioita voi kuvitella.

Novellikokoelma Heränneitä on Aholta ikään kuin yksi hengellismyönteinen anteeksipyyntö; Emman harmiksi hyvin varhain kaunokirjalliset harrastukset papinuraan valmistautumisen sijasta vaihtaneen tuhlaajapojan paluu, jonka äiti voi hyväksyä. Muistatko – ? -kirja sisältää valoisampia lapsuudenkuvia. Näytelmässä Emmalla on totaalisen hurskaan, mutta samalla huolehtivaisen äidin osa.

Poika–äiti-suhteen kirjallisen fakta-aineiston niukkuus perustellee melko toteavaksi jäävää dramaturgiaa. Fantasioita ei ainakaan tahdota paisutella. Paljolti esitys on Ahon tekstejä seuraavaa monologia, jota hänen varhaisaikojensa tapahtumat ja dialogi värittävät.

Sivuroolienkin sävy on hillitty. Tatu Ollikaisen isässä ei korosteta papillista auktoriteettia, mikä sopii äidin asemaa korostavan näytelmän luonteeseen.

Kuvaelmana toteutus on arvokas. Väärnin atmosfääri vaikuttaa taas. Varsinaisesta ”valloituksesta” uusine näkökulmineen ei voi puhua. Keskeiseksi nousee tunnelma: katsahdus Ahon lempeään jos ankaraankin lapsuuteen ja kirjallisen tuotannon sivuille.

Jarkka Rissasen musiikki, jonka hän Minna Ollikaisen kanssa elävänä esittää, luo kansanomaisen kevyenä – ja samalla hartaana – sekä ilmapiiriin yleensä että esityksen tasaiseen rytmiin istuvaa äänikulissia.

Tuula Fältin puvustus tavoittaa tyylikkäästi epookin. Ulla Väisänen on maalannut tärkeäksi rekvisiitaksi Venny Soldan-Brofeldtin työtä onnistuneesti mukailevan Heränneitä-taulun.

Esitykset jatkuvat 28.7. asti.