Alapitkän kesäteatteri

Aina oon veljeä toivonu

5.7.2016

Alapitkän nuorisoseuran kelpo tasostaan tutussa teatterissa esitetään ikään kuin välityötä. Markku Hyvösen komedia raottaa aineksia draamaan asti, mutta enimmäkseen ne hukataan tavanomaiseen rillutteluun, joka sekin jää tuloksena epävarmaksi.

Teksti tapailee osittain liki liikuttavaa tarinaa rakkaudetta jäämisen seurauksista ja sukulaissuhteissa paljastuvista yllätyksistä. Eniten se kuitenkin höpisee mukavia, mutta huuhdellen vitsinsä lipan alta. Nokkeluudet putoavat päästä kuin väljä reuhka. Ylenmääräinen viina ei näy edes humalana. Saati että huumori osuisi otsaan.

Vähän vakavampi paneutuminen henkilöihin tuskin olisi liikoja verottanut kesäteatterilta sen hupaisampaakaan puolta. Erityisesti pääosiin kuuluvien äiti Elli-Nooran ja tytär Lauran menneisyydestä juontuvia ongelmia olisi voinut valaista lisää. Merja Salmi ja Tintti Bäck vievät osat tyydyttävästi, mutta tutkailevampi sovitus ja ohjaus (Olavi Lyytikäinen) tekisi hahmoista toisia, varmaan jopa puhuttelevia. Ei esimerkiksi Lauran alkoholismi ole mitenkään vain leikin asia.

Puolivauhtinen ilottelu tuottaa tarinaa, jossa ensijakso valmistelee häitä ja toinen on asetelmia sotkien häissä. Morsiamen porukka ja sulhasen lähiväki kohtaavat. Osuvaa on, että vain edellinen on Savosta. Murre ja vähän luonteetkin kiepauttavat näyttämölle erilaisuutta ja vasta-asetelmaa.

Vastavetoa on myös henkilökemioissa. Elli-Noora pyrkii hallitsemaan ja siskot Laura ja Jenna (Kati Ruuskanen) kärhämöivät jatkuvasti. Vielä epäonnisemmaksi osoittautuu ”ajanmukaistus” Jennan ja Yrsan (Emma Kärki) lesbosuhteesta. Asetelma on päälle liimattu, vaikka siinäkin olisi ollut ainesta elämänhistorian (Jennan) tarkastelun motivoimiseen.

Lupsakkaasta esiintymisestä vastaa Eila Bäckin morsiamen äiti. Luotettava näyttelijä Osmo Niskanen saa niukoin aineksin tekstiin sijoitetun osan poliisin isänä. Antti Siposen keskeiselle roolille sulhasena ohjaus ei anna riittäviä eväitä. Juuli Eskelisen morsian on eläytyvämpi. Jari Bäckin huolettoman Hassen energinen ja musisoiva ote virkistää kokonaisuutta.

Muitakin on mukana, mutta myös olematta mukana. Usein näyttämöllä seisoskellaan oikein tietämättä mitä tehdä. Ei edes mopo käynnistä esitystä. Onneksi sitä käytetään vain vähän.