Esileikin loppu

Christopher Hampton Vaarallisia suhteita

Ensi-ilta Kuopion kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 3.3. Ohjaus Sina Kujansuu. Christopher Hamptonin dramatisointi Choderlos de Laclosin kirjeromaanista on moderni klassikko, suuri rakkaustarina ja kolmiodraama. Useasti filmatisoitu pukudraama on varma valinta suurelle näyttämölle, sillä siinä viihteellisyys ja laatunäytelmän leima lyövät kättä.

Juonen tuttuudesta huolimatta Sina Kujansuun ohjaus yllättää voimakkaalla tunnelatauksella ja visuaalisuudella. Korostamalla niin näytelmän koomisia kuin romanttisia aineksia Kujansuu kasaa tehoja traagiseen loppuhuipennukseen.

Markiisitar de Merteuil (Virpi Rautsiala) ja kreivi de Valmont (Karri Lämpsä) pyörittävät vallankumousta edeltävän Ranskan joutilaan aateliston lemmenrulettia. Vedonlyöntiä viattomien turmelemisesta harrastava kaksikko on pohjimmiltaan rakastunut toisiinsa.

Parisuhdepeli saa kuolemanvakavia sävyjä, kun Valmont "vahingossa" rakastuukin valloittamaansa hyveelliseen rouva de Tourveliin (Lotta Huitti).

Aikalaismoralismia Karismaattinen psykopaatti, joka manipuloi hyödyllisiä hölmöjä omiin tarkoitusperiinsä, on aina ajankohtainen hahmo. De Laclosin teksti puhuttelee kuitenkin syvemmillä huomioilla rakkauden lainalaisuuksista.

Vaarallisia suhteita on kreivin ja markiisittaren pitkitetty esileikki, joka siirtää täyttymystä kunnes on liian myöhäistä. Lopussa maskit riisutaan, lavasteet puretaan ja pariskunta kohtaa elämänvalheensa, Valmont kuoleman ja de Merteuil peilin edessä.

Heidän traaginen jännitteensä nojaa ikuiseen lupaukseen. Pariskunta on koukussa loputtomaan viettelyn huuman toistoon. Rouva de Tourvelin pyyteetön rakkaus Valmontiin romahduttaa heidän korttitalonsa.

Aikalaisromaanin moralisoivassa hengessä hyvä ja paha tarjoillaan katsojille alleviivaten, jopa filosofiseen luennointiin eksyen.

Ainoastaan turhautunut ylhäisö saattoi käyttää kaiken tarmonsa lemmenjuoniin. Kyseessä on kuitenkin viihdekirjallisuuden ikiaikainen käytännön pelkistys. Yhteiskuntakriittinen tulkinta on liimattu näytelmän päälle jälkikäteen.

Pinnan alla kuohuu Kikkailematon toteutus tukee nokkelan dialogivetoisen näytelmän seuraamista. Katsojan huomio ei kiinnity vääriin asioihin.

Pukudraaman lajityyppi ja Vaarallisten suhteiden kaltainen sosiaalinen naamioleikki edellyttää näyttelemistä vähäeleisesti, jopa "ali". Erityisesti Karri Lämpsä onnistuu tässä monotonisella replikoinnilla.

Lämpsällä on luontaista koomikon pilkettä ja itsevarmaa lavasäteilyä uskottavan Valmontin tekemiseen. Virpi Rautsiala tulkitsee kyynisen de Merteuilin tunnekuohua taitavasti pidätellen.

Kujansuu ohjaa elokuvallisesti sujuvissa leikkauksissa ja limittyvissä tapahtumissa. Suuren näyttämön pyörivän lavan käyttö ja visuaalinen loisto tuovat mieleen Peter Greenawayn - niitä harvoja ohjaajia, jotka eivät ole tehneet näytelmästä elokuvasovitusta.

Jyrki Sepän lavastuksen yksityiskohta, keinu, viittaa aateliston oikullisuuden ja nautinnonhalun symboliin rokokoon maalaustaiteessa.

Maiju Veijalaisen värikylläiset puvut rikkovat pastellisävyisen epookin. Raisa Kilpeläisen valosuunnittelu on erityisen onnistunut: kynttiläkruunuja ympäröivä hämärä luo suurelle näyttämölle realistisen ja intiimin tunnelman.

Sami Vainio