Jätkätrio häviää kaiken

SIMO HÄMÄLÄINEN Jätkät

Nilsiän Harrastajateatteri Simo Hämäläinen on tosi ammattilainen komedian kirjoittamisessa. Harkitusti tai tiedostamatta, mitenkään plagioimatta, hän on myös ottanut Jätkät-teokseen kommellus- ja vastoinkäymismotiiveja sellaisilta klassikoilta kuin Cervantes, Aleksis Kivi ja Maiju Lassila. Ulkoisen uran kulku ei Jätkien päähenkilöillä ole nousujohteista.

Alussa, tukinuiton päätyttyä, kolmella jätkällä voisivat asiat olla melko hyvin: rahaa on taskuissa paksu tukko. Mutta kuin kohtalon määräämänä he tekevät Don Quijotet, kaikki seikkailut alkavat epäonnistua.

Suurieleinen etana-gourmet-ateria ravintolassa päätyy oksennuksen pidättelyyn, yksi jätkistä häviää yhteiset rahat korttihuijarille ja epäonnistuu hukuttautumisessakin, kaksi saa rajusti turpiinsa.

Tuon kertomuksen toteutus näyttämöllä ei alkanut aivan suopeissa merkeissä, kipinää oli leirin tuoksuvassa kahvinuotiossa enemmän kuin kipsisessä näyttämötapahtumisessa. Myös äänentoiston kanssa oli pahoja ongelmia. Katsoja meinasi kerrassaan tuskaantua.

Mutta hyvä taika kuuluu näyttämön olemukseen. Näyttelijäkaarti vapautui kokonaan, todella taianomaisesti, toiminta alkoi vetää kuin vimmattu ja komedia vangita yleisön tiukkaan ja mukavaan puristukseen.

Luottamus syttyi myös ohjaaja Heikki Kuikkaniemeen. Suurissakin joukkokohtauksissa kohortit olivat näyttämötilan elävässä liikkeessä kiinteästi koossa.

Antti Heikkinen, Pekka Räsänen ja Seppo Keinänen nostivat kukin tahollaan, kertomuksen erittäin monista henkilöistä, jätkien hahmot näyttävän tehokkaasti esiin.

Heikkisessä tuntuu olevan lataus tulisielua ja verbaalitaituria. Hän näytteli varman vapautuneesti, vahvalla, pursuavalla ilmaisuenergialla. Nuoren jätkän hahmoon hän rakensi tehokkaasti myös hymyilevää, kujeilevaa optimismia, tulipa sitten vastaan mitä tahansa kommelluksia.

Eveliina Iskanius hahmotteli, lyhyessä näyttämöllä olossa, erittäin hallitulla otteella jätkä Kiiskisen vaimon nöyrän, vaatimattoman persoonan.

Antti Heikkinen menestyi myös rohkeasti tulkitsemissaan lauluissa. Anni Herrasen tulkinta laulusta Jos helmiä kyyneleet ois jäi herkkyydessään ja sävelpuhtaudessaan mieleen.

Objektiivisesti arvioituna näytelmän jotkut laulut ovat kieltämättä jankuttavia ralleja. Mutta. Tässäkin tapahtui näyttämön magia. Ne sitoivat jollain nostalgiavoimalla, ja ne esitettiin niin sisäisesti eläytyen, että niistä alkoi pitää.

Hersyvä komedia kokonaisuudessaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lämpimät illat innostivat kesäteatteriin