Kaurismäkeläisiä pilviä

Konolanmäen kesäteatteri

Kauas pilvet karkaavat

Esitys Mehtolan pirtillä Vieremällä 10.7.

Vieremän Konolanmäen kyläteatteri on onnistunut monesti, mutta pienen näyttämön saavutukseksi näytelmävalinta ja toteutus ovat tänä kesänä erityishuomion arvoisia. Aki Kaurismäen elokuvakäsikirjoitus (1996) toteutetaan sattuvassa rytmissä, värisessään vähäeleisen melankolisessa tunnelmassa ja suveen sopivin vivahduksin. Tapahtumat soljuvat ulkoisen jäyhinä ja sisäisen satuttavina.

Anna Häyrisen sovitus tavoittelee elokuvan henkeä. Risto Tarkiaisen ohjaus on luonteva ja välttää tässä tapauksessa ilmeisen teatraalisuuden vaaran.

Näyttelijät mukautuvat tehtäviin etenkin pääparin osalta erinomaisesti. Satu Hukkanen Ilonana osoittautuu löydöksi.

Ilona on työttömäksi jäävä hovimestari, joka elää oman työnsä menettävän raitiovaununkuljettaja Laurin kanssa aika tavallisen syrjityn pariskunnan arkea, kohtalokkaiden sattumusten kiertorataa.

Määrääviä ovat yhtäältä epäoikeudenmukainen kilpailu- ja lamayhteiskunta ja toisaalta pidättyvästi ilmaistut suuret tunteet.

Tunteet ovat olemassa. Se Kaurismäen teoksessa on tärkeää, ja sen Satu Hukkanen sekä Lauria näyttelevä Jari Niskanen kertovat. Hukkasen silmien suruun välähtää tuon tuosta toivon kipinä.

Totisten repliikkien ja mielessä pyörivien ajatusten ja laskelmien, kaipuun ja pettymysten yhteys elämänhaluun välittyy persoonallisesti.

Kesäteatteriin sopivasti sovitus on musiikillinen. Jani Riikin koreografioin jalka pistää välillä koreasti, mikä tuo hellyttävän vakavaan draamaan lisän komediallista näyttävyyttä.

Yleistunne muistuttaa tanssilavan kaihoa ja entisaikain nykyiseen verraten koristeettomampaa markkinailmapiiriä. Ankeaan yhteiskuntakuvaan sekoittuu nostalgiaa ja mustavalkoisuutta.

Perikansallinen inhimillisyys leimautuu tapauksilla, jotka kuvastavat köyhyyshäkin pimentoon suljettujen ihmisten kokemia sosiaalisia vääryyksiä – harmaana satuttavaa realismia absurdisti repeilevin haavoin.

Näillä markkinoilla outoja temppuja ihmettelevät lämpimästi tuntevat ja sellaisina lapsenomaiset ihmiset, joilla siis ei ole varaa elää kunnolla mukana. Totta kai tämä lopulta heijastaa myös nykyaikaa.

Toimeentulopihdeistä pelastaa välittäminen, sydämen ja järjen ääni, kumppanuus. Konolanmäessä se on läsnä. Musiikista vastaa oma orkesteri.

Haikeaa Badding-tyylistä iskelmää täydentää melodramaattista elokuvaa muistuttava äänitesoitanta.

Useimmat näyttelijät liukuvat joustavasti moneen osaan. Kun Aleks-Ian Vartiaisen äänitekniikka näyttelijämikrofoneineen pelaa, ja kun lavastus ja puvut ovat asianmukaisen ”tavallisia”, kokonaisuus ei karkaa. Kaukaisten pilvien tarina ja tunne tulevat lähelle katsojaa.

Teppo Kulmala