Koljonvirta Teatteri: Karavaanarit

Esitys Mansikkaniemellä Iisalmessa 7.7.

”Minä olen Jupiter”, töksäyttää Karavaanarien henkilö suoraan kohti katsomoa. Samassa jyrähtää vihainen ukkonen. Jupiter on taivaanilmiöiden jumala. Kesäteatterissa on sille päälle sattuessaan taikaa.

Torstain tunnelmassa auringon ja sateen dialogi oli hyvä sfääri, vaikka ukonilma asetti erityishaasteita äänitekniikalle ja teki kesäillasta itse näytelmää taianomaisemman.

Karavaanari-ideasta Antti Heikkisen komedia ei juuri puhu. Rauskilla ja hänen sokealla Elvi-vaimollaan kuitenkin on leirintäalue. Sinne hurraavat asuntovaunu ja kauppa-auto. Kyydeissä tulee epäsuhta aviopari sekä sekaporukka humoristeja.

”Huumoria, huumoria!” on Iisalmen toistuvin parsi. Mukana kuvioissa on myös vanha kipeähkö sotaratsu, pari hippiä ja lääkärikarikatyyri.

Ryhmä esittää takavuosien iskelmillä ryyditetyn show’n, jolle näkövammaisuus ja aviollinen tossunalaisuus tarjoavat hipun totisempia toveja. Esityksen päälinjaus – hupi hupina – perustuu eloisaan liikuntaan sekä nokkeluuteen repliikeissä ja kohtauksissa.

Heikkisen teksti on kuin helppoheikin hokema. Aivan kuin se kumoaisi koomisen vanhahtavaan tapaan venytetyn selittelyn päälle lausekaupalla uudempia kansansutkauksia. Mehevä torikieli vitsailee, poikii, märehtii, vitsailee, poikii.

Puheen juoksutukseen ryntäävät mukaan Ismo Apellin ohjauksen vauhtitarkat 80-luvun ilmiöitä heijastelevat tilanteet. Sukupolvien perintöönkin viitataan.

Joutavia pakisevat ronskit menot ovat varsinkin ”kämpping”-pariskunnan väleissä myös herkät. Elvi (Tiina Naumanen) ja Rauski (Antti Heikkinen) koskettavat rakkaudessa ja ressukkoina.

Laulajatar ja suntio kuvioivat kliseisen avioasetelman. Mies on alakynnessä. Maarit Poussan ja Santeri Niskasen roolipersoonilla on kuva epäkunnossa ja siksi hahmot hallussa.

Kaarina Tikkanen näyttelee mummoa tutuin tokaisuin hauskasti. Tosi elämöijäksi taas riehaantuu kauppa-autoilija – Jamppa Kääriäisen suikkaavan mainiolla joskin kuluttavaa toistoa hipovalla luihunpoljennolla.

Sisko Unelmassa (Minerva Marin) on ylimenon kajotusta, joka toki kuuluu näytelmän piirteisiin. Selittyvämmin se näkyy Maarit Poussan ajankuvassa iskelmätähdestä alamäessä.

Harri Husso tuurasi torstaina sotaratsun osan – vuorokauden varoitusajalla. Ismo Apellin monitoimilääkäri, pilkkapotku, on jo pelkkänä poskettomuutena banaaniveto sinänsä.

Esitys on rehvakasta nykykansanteatteria, sutjakka, rehevä, mutta ei vain voittaja.

Teppo Kulmala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.