Kuopion kaupunginteatteri: Sukuvika

Ensi-ilta Minna-salissa 4.11.

Itseoppineen farssikirjurin Ray Cooneyn Sukuvika saa Kuopion kaupunginteatterin otteissa arvoisensa maanisen toteutuksen. KYS:n syövereihin sovitettuna Sukuvika taipuu savoksi ja lääkärijargoniksi, mutta menee kärjistys ja viihde edellä.

Matalan kynnyksen show on kouluesimerkki farssista: kaikki mikä voi mennä pieleen, myös tekee niin korkojen kera. Murphyn laki on näytelmän kivijalka, minkä ehdoilla kaikki muu toimii ja kriisiytyy loppua kohti.

Puljauksen ja petoksen verkko alkaa tohtori Martikaisen (Mikko Rantaniva) suuren konferenssipuheen valmistelusta. Niskaan hiillostavat kiukkuinen ylilääkäri, kaksi sataa neurologia, salarakas ja tämän poika, huithapelit kollegat ja virkaintoinen poliisi – kaava, joka toimii kuin junan vessa. Kiihtyvä valhe- ja huhumylly ei jätä tylsistymisen varaa, ja aika kuluu katsomossa kuin siivillä.

Mika Nuojuan ohjauksessa tempo ja taitteet on ahdettu täyteen turborealismiin. Repliikkien väliin jäävä tila lasketaan millimetreissä, samoin hengähdystauot. Näyttämökuva on täysin staattinen, minkä Nuojua täyttää sinkoilevilla liikeradoilla ja kohkauksen koreografialla. Olo on kuin tv:n äärellä, niin nopeasti hahmot ja kohtaukset lyövät päällekkäin.

Lokalisointi nappaa myös uskottavasti. Savo näkyy ja kuuluu, muttei koskaan toiminnan kustannuksella tai sille pyllistäen. Brittifarssi istuu KYS:n oleskeluhuoneeseen kuin pukama potilaalle.

Tapahtuma-aika on sen sijaan häivytetty näytelmästä visusti. Pukusuunnittelu jättää vuosikymmenen arvailun varaan, eikä ajankohtaisuuksiin kajota.

Tappohauskaksi Sukuvikaa ei voi kutsua, mutta viihdyttäväksi mennen tullen. Vitsejä räiskitään sarjatulella ja määrä korvaa laadun. Harmiton pikkutuhmuus on pikkujouluhitin merkki: se nauraa kaikelle muttei ärsytä ketään. Repertuaariin kuuluvat genitaalivitsit ja puujalat hamuavat eri kohteita yleisöstä, mutta yhteisiä naurunpaikkojakin löytyy muutamia. Turvallisuus on tässä tapauk-sessa farssin tae.

Näyttelijäntyö on priimaa sekundaa, mikä farssiin kuuluukin. Rytmitaju on särötöntä ja yhteispeli enemmän kuin kohdillaan. Yhden asian hahmot ovat selkeitä seurata repliikkejä ja toiminnan suuntaa myöten.

Rantanivan ja kumppanien napakka fysiikka polkee myös vauhtia oravanpyörään sanailun tueksi. Erityispinnat artikulaation sujuvuudesta!

Toisen näytöksen lataus kalpenee alkupuolen rinnalla. Luentostressin purkautuminen latistaa hysteriaa eikä uusi myllytys korvaa alkuperäistä jännitettä. Dialogissa paukut vähenevät, vaikka fysiikka kuinka puskisi eteenpäin viimeistä kliimaksia kohti.

Tällöin tapahtuvat myös suurimmat ohilyönnit: miehet naisen vaatteissa -ralli on myötähäpeän paikka. Uskon pyhästi, että vitsin voi toteuttaa salonkikelpoisemmin, mutta tässä yhteydessä haiskahtavat vain halvat irtopisteet. Myös karatevitsi kiusaannuttaa. Moottoritiellä ajetaan yhä, muttei nelosvaihetta kovempaa.

Aleksi Paalimäki