Kuopion kaupunginteatteri: Yksi halusta, toinen rakkaudesta

Ensi-ilta Kuopion kaupungin-teatterin Maria-salissa 8.2.

Mitä löytyy edustushymyn takaa, kysyy Kari Heiskasen uutuusnäytelmä Yksi halusta, toinen rakkaudesta. Kaupunginteatterin Maria-lavalle pakkautuu intiimi farssi, joka pelaa epäkypsien aikuistensa tunneälyttömyydellä vuoroin nauraen, vuoroin vakavoituen. Ohjaaja Jukka Keinosen näpeissä käsikirjoitus on puhjennut huumorin kukkaan, jossa rytmi on napakka ja kokka suunnattu kohti väistämätöntä romahdusta.

Lähtöasetelma on kuin miltä tahansa kinkereiltä. Päätoimittaja Aaron (Karri Lämpsä) ja hänen vaimonsa (Annukka Blomberg) lasipalatsissa pidetään pikkusievät kutsut, joissa vaihdetaan sijoituspyyntöjä ja viinilaseja kädestä käteen. Tunnelma särkyy, kun menneisyys kuroo yhden vieraista kiinni, ja passiivisaggression piirimestaruus voi alkaa.

Tyylilaji nauraa pikkusieluille päin naamaa samalla, kun punoo auki keski-ikäisen ihmisen kohtaamista pelkojensa kanssa.

Nauruasteikolla mitattuna näytelmä onnistuu hyvin. Runsaan huumorinsa esitys lypsää avioliiton ei-niin-ihanasta auvosta ja juhlaetiketin epätoivoisesta ylläpidosta, näyttäytymisestä ja statuskilvasta. Yhteen ottavat luova luokka, tietotyöläinen sekä arvonsa tunteva poliitikko, ja jälki on liioittelematta hauskaa.

Komiikan kääntöpuolella kytevät syvemmät teemat: vastuu menneisyydestä itselle ja muille. Tästä voi kirjoittaa vain yleisellä tasolla, ellei halua pilata näytelmän jippoja. Kaksoiselämä vaatii veronsa. Joku vaatii pesäeroa menneestä, toiselle se on pelkkää sananhelinää. Pettämiskaruselli pyörii silti, vaikka moralistit kuinka haukkuvat.

Heiskasen kieli on esityksen tukipylväs. Huikenteleva ja samalla uskottava kielenkäyttö pistää hahmot polvilleen ja piiskaa kovalla syötöllä punchlineja. Kun yksi ampuu hutin, tilalle napsahtaa jo kaksi uutta.

Moraalin pohdinnan teksti sitoo ruohonjuuritasolle, kunnes kesken kiivaimman yhteenoton pakenee norsunluutorniin ja rikkoo näytelmän muuten pitävän koheesion. Tämä vaihe kestää aikansa, kunnes paluu ihmisen kokoisiin kysymyksiin palauttaa himmenneen uskottavuuden.

Äänisuunnittelulla on tunnelman siirrossa elintärkeä merkitys. Yltyvä suunsoitto pysyy komedian piirissä niin kauan kun taustalla soi vain halpa muzak, kunnes Antti Puumalaisen musiikki tulee hahmoja vastaan. Puumalaisen soundtrack on selvä johdanto riisuutumiselle toisen edessä: takaperin soitettu musiikki luo ilmapiiristä roikkuvan, kuin ilmaan pysähtyneen. Pelkässä sateen kuuntelussa on myös voimaa.

Roolitöissä pisimmät korret vetävät Annukka Blomberg sekä Pekka Kekäläinen. Blomberg illan emäntänä Hannana on rakentanut hahmostaan oireilevan ja oivaltavan ihmiskuvan, jota kelpaa seurata toiminnan keskellä ja muiden tuomarina. Hannan comebackeja Blomberg syöttää sarjatulella ja hallitsee puheilmaisunsa kauttaaltaan erinomaisesti. Lämpsä aviomies Aarona pistää kovasti kampoihin, muttei nouse vaimonsa tasolle.

Kansanedustaja Joonaksen rooli (Kekäläinen) on niitä hahmoja, joita rakastaa vihata. Uskonsoturi vikittelee katsojan empatian puolelleen, lyö välittömästi korville ja heittäytyy taas sinisilmäisen herkäksi.

Muuten kovin lempeissä rooleissa nähty Kekäläinen eläytyy raskaan sarjan marttyyriin näyttävästi.

Aleksi Paalimäki