Loputon sotku saa nauramaan

Tatu Pekkarinen, Sisko Niskanen

Vihtorin harha-askel

Vieremän Konolanmäessä pitkän pikkutien päässä Mehtolan pirtin pärekattokatsomon alla nauretaan makeasti. Sisko Niskanen on sovittanut Tatu Pekkarisen hupailukimaran sen kepeääkin kepeämpää luonnetta väheksymättä.

Kutkuttamaan tarkoitettujen kohtausten yhteiskestoltaan venytetty jatkuminen liki tismalleen samantapaisten väärinkäsitysten ketjuna voisi kyllä väsyttää, mutta Konolanmäen kesäteatterissa yleisö elää mukana koko toistojen maratonin, ja aplodit ovat lämpimät.

Näinhän sen sopii kesänäyttämöllä mennä. Niskasen ohjaama ryhmä on antaumuksella tekemisen takana. Näyttelijät eivät aina ole kovin luonnikkaita tai ajoitukset farssinäytelmän vaatimat, mutta tunnelma tavoitetaan sellaisena kuin koko illan kesäkuvaelmalta osaa odottaa.

Farssikomediaksi nimetty Pekkarisen teksteihin perustuva pyöritys on löytänyt vieremäläisten esityksessä onnekseen sopivasti omintakeisen akselin eli Vihtorin, jonka ympärillä kelpaa juosta karusellia ja kummastella.

Lauri Vartiaisen näyttelemä nimihenkilö replikoi laiskan hyväntuulisesti, hieman naukuvaan, hieman venyttelevään tapaan ja niin mukavasti juonen omaksuen, että se tuntuu tarttuvan sekä katsojiin että muihin näyttelijöihin.

Farssin merkit

Pekkaris-farssissa hupaillaan Vihtori-Klaara-asetelman kustannuksella monessa parissa. Nainen määrää kaapin paikan, kun ollaan naimisissa, mutta myös kun ollaan vasta vihille menossa.

Parien keskinäiselle toralle ilmaantuu aihetta sekä vuorosanojen että tilanteiden sotkiessa asioita toisiksi kuin ne ovat.

Ja aina kun kohtaus on ohi ja on otettu yhteen, kirmaistaan hirmuisella vauhdilla talokulissin ympäri, kunnes hyvin pian ilmaannutaan takaisin, ja sotku jatkuu vain himpun verran erilaisena.

Oikeaoppisen farssin tapaan ovet ovat merkitsevässä asemassa. Niistä tullaan sutjakkaasti ja muka odottamatta, vaikka on luonnollista, että harrastajien kesäteatterissa tilanteet eivät osu ihan nappiin ja liike ja eleet ovat usein tarkoituksettoman yksivakaisia.

Konolanmäen tunnelmaa sellainen ei pääse pilaamaan. Siksi toiseksi Niskanen on ohjannut resurssit huomioivissa rajoissa. Oma näköisyys löytyy paremmin, kun ei väkisin yritä liikaa.

Se, mihin olisi sitten kuitenkin kannattanut kiinnittää huomiota, on juonen tyhjäkäyntisyys, tietty valjuus, jota kohtausten samanlaisuus pitää yllä niin, että tapahtumakäänteet yllätyksineen menettävät tehoaan.

Näyttelijät tekevät osansa kohtalaisen kelpo lailla. Lauri Vartiaisen hahmon lisäksi mieleen jää erityisesti Vihtorin tytärtä Hilkkaa esittävän Satu Hukkasen temperamentikas ja luonnollinen näyttelijänote.

Pekka Huttunen Hilkan mielitiettynä Hokkasena piirustaa hahmostaan typertyneen ja sarjakuvamaisen ja sellaisena aika mainion. Huttunen on myös säveltänyt esitykseen musiikkia, jonka laulaa - osin duettona Hukkasen kanssa - puhtaasti kotiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lämpimät illat innostivat kesäteatteriin