Maarianvaaran kesäteatteri: Aatamin puvussa ja vähän Eevakin

Kun ajaa kohti Maarianvaaran kesäteatteria, tavallaan osaa odottaa, mitä on luvassa. Kekseliästä ohjausta, nokkelia kohtauksia, naurattavaa koreografiaa, itse tehtyä musiikkia ja taitavaa näyttelijätyötä kotimaisen klassikon parissa. Klassikon, josta pölyt on pyyhitty totisesti pois.

Maarianvaaran tämän kesän klassikko on Agapetuksen Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, jonka ohjaaja Juhani Joensuu on dramatisoitunut. Alkuperäisestä romaanista on otettu oleellinen, oiottu mutkia ja saatu tarina rullaamaan.

Romaani on ollut takavuosikymmeninä suosittu ja se on muun muassa filmattu neljä kertaa, mikä on suomalaiselle tekstille poikkeuksellista. Viimeisestä elokuvasta on tosin jo yli 40 vuotta.

Tarina lähtee siitä, kuinka asemapäällikkö Viirimäellä on ongelmia päästä lomalta työpaikalleen ajoissa. Paikalle sattuvat veneellä luutnantti Kehkonen ja proviisori Himanen, jotka lähtevät viemään Viirimäkeä linja-autolle. Ulapalla veneen moottori sammuu, ja siitä alkavat vaikeudet. Koska tyylilaji on takavuosikymmenien komedia, kommelluksia sattuu sitten enemmänkin.

Kun kiertävä teatteri on, Maarianvaaran kesäteatterin lavasteet ovat olleet aina minimalistiset. Tällä kertaa ollaan oikein törsätty, sillä näyttämölle on viritetty taustakangas. Sen edessä on kaksi sänkyä, joiden pohjaan on maalattu kaunis maisema. Sänkyjä käytetään muun muassa veneenä, penkkinä, puuna ja – sänkynä.

Maarianvaarassa on kekseliäisyyden lisäksi panostettu aina taitavaan näyttelijätyöhön sekä itse tehtyyn musiikkiin.

Saara Saastamoinen ja Maria Sarkkinen ovat rentoja ja kaikkitietäviä kertojia sekä tietenkin poliiseja, ja nimismiehen tyttäriä ja mitä nyt tarvitaan. Sakari Saikkonen väläyttää muutaman kerran liikunnallisuuttaan ja näyttelee muutenkin ilmeikkäästi.

Monipuolinen Oliver Kollberg hauskuuttaa yleisöä miimikkona Rikke-koiran roolissa ja on täysin toisenlainen epätoivoisena asemapäällikkönä. Joni Kuokkanen on jämäkkä luutnantti Kehkonen.

Erkki Räsänen on aina osannut tehdä tarttuvia kesäteatteriralleja. Kun Vänskän haitariin, Saikkosen mandoliiniin ja Kollbergin kitaraan lisätään Sarkkisen poikkihuilu, Kuokkasen oboe ja trumpetti sekä kenen kulloinkin soittamat perkussiot, äänimaisema on värikäs.

Koska mikään ei ole täydellistä, tarkoituksella pitkitetyt kohtaukset olisivat voineet olla hitusen lyhempiä. Rikke-koiran taikatemppujakin olisi voinut olla vähemmän, vaikka osa niistä hauskoja olikin.

Kimmo Nevalainen