Meritie aukeaa keskelle savolaismetsää

Konolanmäen kesäteatteri

Kalle Aaltosen morsian

Ensi-ilta Vieremän Konolanmäen kesäteatterissa 6.7.2012

Tiedetään, että Konolanmäen kesäteatteri taitaa mieluisat yllätykset. Nyt pikkukylän porukka on vesillä tavallista leveämmin pursin. Tatu ja Aino Pekkarisen Kalle Aaltosen morsian (1947) höyryää Sisko Niskasen ohjaamana ja työryhmän kanssa lavastamana laivassa! Meritietä avataan keskellä pohjoissavolaista metsää!

Lavastusrakennelma kansineen, hytinovineen, köysineen, laivallisine kulisseineen on niin kuin vanhassa Wellamossa kuuluu. Esityksen liikunta käyttää rakennelman tasoja toimivasti.

Aaltonen ja kumppanit matkaavat Egyptiin ja Espanjaan. Reissulla tapahtuu aika vauhtia taukoamatta, mutta tilanteet eivät jää koheltelemisen varaan. Henkilöt kuvastavat omanlaisiaan tyyppejä ja jopa vähän myös vakavampaa ajatusta. Konolanmäen harrastajat keräävät aineksia iloisesti kotiin.

Kalle Aaltosen morsian on monen muistikuvan mukaan musiikkiin kallistuva juttu. Vieremäläiset laulavat tekemättä siitä suurta numeroa. He valitsevat niin tässä kuin muussa ilmaisussa rajansa tuntevat ja niitä sellaisina hyödyntävät ratkaisut.

Pääpaino on seikkailuun viettävällä juonella. Henkilöiden erilaisuus täsmentää sen käänteitä. Tilanneajatus ja -ajoitus ovat niin hyvät, että kun itse kunkin henkilön perustavat piirteet pitävät, eläytymisen tunnelma välittyy paljonlaisista toistoista huolimatta.

Tutut ja muutama uusi näyttelijä luovat roolinsa tunnistettavassa lämmön ja paneutumisen ilmapiirissä. He näyttelevät tosissaan – hauskasti.

Näytelmä on klassisen kansankomedian sukua. Muutama keskushahmo naamioituu toiseksi henkilöksi niin, että katsoja sen tietää, mutta kaikki kanssahenkilöt eivät. Erilaiset suhtautumistavat valepukeutuneisiin tyyppeihin selvittävät ihmisten parempia tai huonompia vaikuttimia. Suurin pomo eli merenkulkuneuvos tekeytyy diivan elkein esiintyväksi vanhaksi rouvaksi. Neuvoksen tytär on olevinaan laivan siivooja. Neuvoksen palvelija taas ”filmaa” tytärtä.

Merimiehet asennoituvat näihin kolmeen luonteensa ja omien pyrkimystensä mukaan. Kalle Aaltonen on taka-ajatuksia vailla, mutta ihastuu kohta vilpittömästi. Rakkaus toki kuuluu näytelmän juoneen.

Tyypeistä sävykkäin on Satu Hukkasen tytär/siivoojatar. Näyttelijä on vuoropuheluissa kasvonpiirteitä myöten herkästi läsnä. Tarja Takkunen tekee hyvän roolin palvelija/tyttärenä. Pekka Huttunen Aaltosen nimiosassa on itse varmuus, totisena aito. Lauri Vartiainen näyttelee jäyheää konnaa kuin Suomi-elokuvassa, mikä ei ole paha.

Heikki Konosesta ”rouvan” valepuvussa muotoutuu – jo pelkkää näköään – toimiva ilmestys. Merimiehet (Jari Niskanen, Matti Tuura, Erja Tuura) ja laivakokki (Helvi Vartiainen) löytävät mukavasti tekstin monet muut hauskat kohdat. Ja Peter Räsänen pienen Janne-pojan osassa on sangen raikasotteisesti tapahtumissa mukana.

TEPPO KULMALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.