Oulun ylioppilasteatteri: Suuri Peto!

Kuopijon Sytyvesti

Kaupunginteatterin Maria-lavalla 15.4.

Aleister Crowleyn (1874–1947) elämä ja teot on vinha lähtökohta musiikilla höystettyyn aikuisten satuun. Aikansa mystikko ja kohuokkultisti ratsasti skandaalista toiseen ja irvaili perhearvoille minkä riettaalta elämältään ehti samalla, kun haki oman henkisen kasvunsa jumalallisia rajoja. Oulun ylioppilasteatterin Suuri peto! tarttuu ennakkoluulottomasti ja provosoivasti tähän pop-kulttuurin ikoniin ja ampuu katsomoon täydellä latingilla tulta ja tappuraa – välillä osuen maaliinsa, välillä horjuen.

Esityksen mystiikka ja lataus iskivät peliin jo ennen ovien aukeamista, kun käytävälle pelmahti nuoren Crowleyn (Juho Tuovinen) johtama maaginen tervetulorituaali. Tästä alkoi koko illan kestänyt matka suitsukkeiden, magian ja seksin tuonpuoleiseen ja hekumalliseen henkimaailmaan. Vanhemman Crowleyn (Jarkko Remahl) monologeilla rytmitetty esitys eteni odotettua suoraviivaisemmin alkaen lapsuudenkodista oman hengenperinnön pohtimiseen. Äärimmäisen fyysiseksi viety teatterikokemus suorastaan piehtaroi lihallisuudessa sekä teoreettisemmin pohtien että itse akteissa pentagrammien alla.

Surrealismia ja shokkiarvoa korosti tilan oivaltava käyttö sekä neljännen seinän häpeämätön rikkominen. Näyttelijöiden keskustelut katsomossa ja yleisön lähentely koettelivat sekä metatasolla että konkreettisesti teatterin ja esityksen maailman tabuja. Katsomon sivuista nousevat demonit ja kohtaukset kattotelineissä loivat hyviä yllätysmomentteja muuten hyvin paljasta ja riisuttua lavaa vasten.

Näyttelijöiden pelottomuudelle ja omistautumiselle ei voi kuin nostaa hattua. Ensemblen yhtenäinen, liioitteleva elekieli piti tyylilajin koko ajan kirkkaana ja uskottavana. Sanattomissa koreografioissa esitys pääsi olemaan parhaimmillaan: oikeudenkäynnin kaaoksessa, pukinpäisten demonien tansseissa ja loppukohtauksen hyytävässä asetelmassa. Epäselvä ja vahvistamaton puhe vei kuitenkin terän dialogin seuraamiselta, mikä söi esitykseen eläytymistä.

Upeasti toteutettu musiikki kuljetti ja nivoi eri tunnelmia herkullisesti yhteen. Poikkeuksellinen ja alati muuttuva orkestraatio mandoliinista sähköharmonikkaan kannatteli esityksen rakennetta ja ruokki lavan houreisia käänteitä. Aikakausien ilmentäminen juuri musiikin eikä lavastuksen kautta oli tismalleen oikea ratkaisu: hypyt viktoriaanisesta Englannista Sisiliaan ja thelema-temppeliin tapahtuivat hyvällä, kiireettömällä rytmillä.

Tuukka Tyvelän hypnoottinen sävellyskieli nousi työryhmän sovittamana ansaitsemiinsa sfääreihin, ja Anna-Kaisa Kettusen eteerinen laulu antoi viimeisen ja ratkaisevan silauksen kokonaisuudelle. Yhteissoiton ja miksauksen tasapainoinen liitto helli kuulijan korvaa missään vaiheessa jyräämättä liian voimakkaasti.

Suurproduktion elkeet näkyivät erityisesti puvustuksen ja maskeerauksen kirjossa. Body paint -jumalattaresta viktoriaanisiin rääsyihin näytelmän visuaalinen ilme pysyi mielenkiintoisena ja persoonallisena loppuun saakka. Vaikka Suuri peto! ei ollut esityksenä tasapainoisimmasta päästä, se toden totta jää mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Oululaisille iso kiitos hullunrohkeasta asenteesta!