Pielavesi-Teatteri: Ronja ryövärintytär

Ensi-ilta 8.7.2016

On onni, että Savon kesäteattereissa näkyy muitakin kuin maalaiskomedioita. Pielavedelle loihdittu Ronja ryövärintytär johdattaa sormusten herrojen tai shakespearelaisen yön sukuisiin fantasiamaisemiin. Astrid Lindgrenin romaanissa on unien ja unelmien väri, särmä ja mielikuvitus. Sitä Pielavedellä tavoitetaan ja kiitettävästi saavutetaan.

Pitkä esitys on kuin jatkuvasti asuaan vaihtava luonto, vuodenaikojen vaihto.

Itse tarina vaeltaa maiseman ja näyttämövision kierrossa. Sari Potasevin kiehtovassa ohjauksessa näyttämö ja ympäristö ovat seikkailun idea. Erilaiset maanhenget, valon ja pimeyden voimat, ryömivät ja tanssivat tilanteisiin mukaan luonnon henkilöityminä. Ne ovat Ronjan ulkoista ja sisäistä maailmaa.

Pielavedellä näytelmästä tulee enemmän kuvien ja joukkokohtausten kuin kepeän juonen teatteria.

Matiaksen ja Borkan ryövärit kohtaavat toisensa. Kertomuksessa rajuilma – Pielaveden ensi-illassa se on oikea ukkonen – halkaisee Matiaksen linnan halki. Silloin syntyy hänen tyttärensä, Ronja.

Kaunanpito linnakuilun toista puolta asustavia Borkan joukkoja vastaan tuottaa yhteenottoja, mutta Ronjan syntymä on voimaenne ja näytelmän ajatuskäänne. Ronja ei pidä ryöväilystä, vastustaa isää ja kasvaa omapäiseksi. Se vie hänet luolaan, tarujen maailman tummaan majaan. Siellä hän elää Borkan piiriin kuuluvan Birk-pojan kanssa. Lasten ystävyydestä nousee joukkojen tasoille kantava valo, hyvän tahdon idea, kumppanuuden tositaika.

Lydia Nyyssönen näyttelee varhaisnuoren Ronjan roolin olemuksella, persoonana, elein replikoiden ja kuin muistamatta olevansa lavalla. Sen sijaan hän tuntuu samaistuvan metsiin, vesiin, rämeisiin, lumiin, näytelmään kuin elämään, vuodenaikojen kutsuhuutoon.

Toveruudella ja luonnon energioihin sulautumalla Ronja kohoaa isääkin vahvemmaksi. Teoksen ulottuvuuteen kuuluu kertoa, ettei tämä tapahdu hankaluuksitta, joilla näissäkin ihmissuhteissa on ystävyyttä kohti kulkeva merkitys.

Pielaveden Ronja on lämmin, kieleltään siistitty esitys. Nimiosaa nuoremmalla iällä esittävä Ronja Nyyssönen esiintyy Lydian tavoin pakottomasti. Lauri Qvickin Matias on hahmo kuin puu, jyrkkyydessä kumeasti taipuva hahmo keijunkevyen Ronjan vastapukarina. Paula Mensosen äiti-Loviisassa on kansantarinaa, lempeästi suojaavan emon luonne. Pekka Janatuisen Kalju-Pietu on oiva vanha viisas, sisua kuin metsän vanhassa käppyrässä.

Borkan porukoissa Kaapo Kurki tekee rivakasti Ronjan ideoihin vastaavana poikana seikkailumieltä välittävän Birkin. Emäsyöjätär (Ella Eskelinen) vähäsyöjättärineen, ketut, männiäiset, kakkiaiset ja nihdit tulkitsevat metsän henkiä värein, äänin, joihin musiikki keskiaikaisine pillipiipariaihelmineen, runollisine herkkyyksineen ja sävyissä vahvoine luontokuvineen johdattaa.

Liisa Ikonen on lavastanut maiseman ehdoilla, jylhästi. Mary Vainasen koreografia ja ryhmän puvustus elävät ja näkevät samoilla poluilla.