Teatteri Hermanni: Tulisia tunteita

Esitys 13.7. Syvänniemellä

Tässä on kesän riipivin ja pitkäveteisin esitys. Teatteri Hermannin laulunäytelmä Tulisia tunteita on kahden ja puolen tunnin kiirastuli, joka testaa katsojan istumalihaksia ja keskittymiskykyä hyvän maun tuolle puolen. Näytelmä pikkukylän uudisasukkaista, pakkolunastuksista ja siinä sivussa sisällissodan traumoista aukeaa kangerrellen ja jättää juonenlangat roikkumaan miten sattuu.

Spottivalon jakaminen tasan kolmellekymmenelle hengelle on uuvuttavaa seurata. Juonen silppuaminen yltympäriinsä jättää liikaa kysymyksiä auki, jotta mistään saisi todellista otetta tai kiintopistettä tarinaan.

Alatekstin täydellinen puuttuminen ja roolihahmojen pakahduttava paljous syövät katsojalta kaiken muistikapasiteetin, eikä simultaanikohtausten olematon ajoitus auta asiaa. Laulujen rytmityksessä näkyy toki kultainen leikkaus, minkä ulkopuolelle jääkin sitten villi narratiivinen erämaa. Ketä tulee kannustaa, ketä vihata? Sari Siltavuoren ohjaus ja käsikirjoitus tuntuvat räätälöidyltä ennemmin työryhmää kuin katsojaa varten.

Suurimmilta osin näyttelijöiden energia tyssähti eturiveihin. Repliikkien ampuminen yleisöön jäi pakottavasti puolitiehen muutamien näyttelijöiden dominoidessa lavaa. Vuorosanojen lunttaaminen paperista pisti myös pahasti silmään.

Tulisia tunteita lunastaa nimensä vain nimikkokappaleessa toisella puoliskolla. Janne Nyyssösen sinänsä hyvät sävelmät hukkuvat merkityksettömyyden ja epäselvyyden mereen. Laulupotentiaalia näyttelijöistä kyllä löytyy, mikä kuului parhaiten alun ja lopun kaksiäänisessä kuorosovituksessa. Juonellista fokusta lavalla ei ole, vain kaikkialle hajoava kaleidoskooppi.

Raikkaampaa tuulahdusta tuovat lapsikööri ja Johanna Hopian koreografiat. Konsta Karhusen räppiosuus erottui myös edukseen muusta touhusta.

Kyläyhteisölle esitys saattaa upota, mutta ulkopuoliselle ei millään tasolla. Sekava, koulunäytelmää heikompi toteutus jättää liikaa kysymyksiä ilmaan ja vastaa niihin jälkijunassa, jos silloinkaan.

Aleksi Paalimäki