Teatteriarvio: Billy Elliot steppaa suoraan sydämeen

Tampereen Työväen Teatteri: Billy Elliot. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 18.10.

Billy Elliot on elämänmakuinen kertomus siitä, miten mahdottomiakin unelmia kannattaa tavoitella. Se puhuu myös erilaisuuden puolesta ja siitä, että vaikeina aikoina on tärkeää tukea toisiaan.

Käsikirjoittaja Lee Hallin omiin lapsuuskokemuksiin perustuva elokuva ilmestyi 2000 ja musikaali sai ensi-iltansa 2005. Tampereen Työväen Teatteriin näytelmän on ohjannut Samuel Harjanne.

Billy Elliot (ensi-illassa Simo Riihelä) on äitinsä menettänyt poika, jonka kaivosmiehenä työskentelevän isän (Jyrki Mänttäri) aika menee perheen pyörittämiseen ja lakkovahtina toimimiseen. Billy joutuu sattumalta balettikoulun tunnille, jota vetää rouva Wilkinson (upea Petra Karjalainen) rempseällä tyylillään. Kun Wilkinson huomaa, kuinka lahjakas poika on, hän patistaa tämän jatkamaan tunteja ja pyrkimään kuninkaalliseen balettikouluun.

TTT:n musikaalissa on kaikki kohdallaan. Jyrki Sepän lavastus vaihtaa maiseman hetkessä balettisalilta kotiin tai kaivokselle ja luo kontrastin unelmien ja todellisuuden välille.

Kaivosmiesten nousu syvältä maan alta on toteutettu näyttävästi. Elton Johnin komea musiikki on läsnä jokaisessa kohtauksessa, ja Juha Haapasalon valaistus on hiottu viimeistä pilkkua myöten.

Petra Karjalaisen rouva Wilkinson ihastuttaa paitsi sanavalmiudellaan myös tanssi- ja laulutaidoillaan. Billyn tukeminen antaa myös opettajan työlle merkityksen.

Billyn paras ystävä Michael (monet naurut kirvoittava mainio Ilmari Kujansuu) on hänkin erilainen kuin muut pojat. Balettikoulun tytöt ovat juuri niin kikattavia ja tyttömäisiä kuin kuuluukin.

Raavaat kaivosmiehet pitävät tanssimista vain tyttöjen puuhana. Isällekin Billyn harrastus on vaikea pala, mutta isän ja pojan kohtaamisista huokuu rakkaus. Myös Kristiina Hakovirta Billyn mummina ja Jussi-Pekka Parviainen Tonyna tekevät hyvää työtä.

Tanssinumeroiden vaihtuessa nopeasti suvantovaiheita ei juuri jää. Raskaasta aiheesta huolimatta esitystä leimaavat kepeys ja lämmin huumori. Karnevalistinen joulukohtaus lauluineen on hauska, mutta parhaimmat naurut kirvoittavat kuitenkin lasten tokaisut.

Tanssi- ja laulukohtaukset toimivat hienosti, mistä voinee kiittää koreografi Jari Saarelaisen ohella lukuisia tanssi- ja lauluvalmentajia. Suuri näyttelijäjoukko liikkuu lavalla yhtä hallitusti kuin lapsetkin.

Paras kaikista on kuitenkin Billy itse. Voi vain ihmetellä ja ihastella, miten Riihelä sen oikein tekee: laulaa, tanssii, steppaa ja näyttelee, kaikkea yhtä aikaa, innostuneesti ja luontevasti.

Ensi-iltayleisön reaktiot olivat välittömiä liikuttavaan loppukohtaukseen saakka, jossa koko katsomo taputti seisaallaan. Tunnelma kantoi kotiin asti.

Maarit Cederberg

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Teatteri

Teatteriarvio: Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas on valloittava matka ajan kerroksiin

Teatteriarvio: Arthur Millerin 70 vuotta sitten kirjoittama Kauppamatkustajan kuolema tuntuu yhä ajankohtaiselta – ”Toksinen kapitalismi” myrkyttää koko perheen

Teatteriarvio: Minna Nurmelinin Kartassa huuhaillaan ja haahuillaan, mutta suunnat ovat hukassa

Teatteriarvio: Homo Secundus on makaaberi kuva maailmasta, joka ei ihan vielä lopu

Teatteriarvio: "Selibaatti on sairaus" – Helsingin kaupunginteatterin Vihaisessa leskessä vanhetaan irvokkaasti

Teatteriarvio: Heidi Herala tekee hengästyttävän upean roolin Helsingin kaupunginteatterin Everstinnana

Teatteriarvio: Anna-Mari Karvosen ohjaama Asennot-näytelmä ilahduttaa ja oudoksuttaa yhtä aikaa

Teatteriarvio: Kansallisteatterin Lokki taiteilee irti pateettisuuden ansasta

Arvio: Cabaret on paitsi hurmaava musikaali myös hyytävällä tavalla ajankohtainen

Arvio: Kansallisteatterin Sapiens on kuin käynti vanhanaikaisessa luonnontieteellisessä museossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.