Tikusta hulvatonta asiaa

Bengt Ahlfors Viimeinen sikari

Ensi-ilta Mikkelin Teatterissa 12.2. Ellei Bengt Ahlforsin komediasta Viimeinen sikari tule yleisömenestystä Mikkelin Teatteriin, syön käsiohjelmani.

Ahlforsin ote on aluksi sellainen porvarillisen hillitty. Käyskennellään olohuoneessa. On eläkkeellä oleva rehtori Ragnar, hänen nalkuttava vaimonsa Anneli ja rehtorin vanha ystävä Helge, moottoripyöräilevä kirkkoherra. Kypsyneen näyttelijäpolven loistorooleja kaikki. Ainekset tähtiteatteriin.

Juuri silloin, kun katsoja alkaa luulla, että pikkuporvarillisuus nielaisee tarinan, että vaimo jatkaa tukahduttavaa saarnaansa sikarinpoltosta ja hammastikuista hamaan maailman tappiin, tulee Suuri Paljastus, matto lentää alta. Silloin alkavat myös näyttelijöiden herkkuhetket. Tampereen Teatterissa Heikki Kinnuselle , Esko Roineelle ja Seela Sellalle , Mikkelissä Oiva Lohtanderille , Anu Pekkariselle ja Ismo Sieviselle .

Tähtiteatteria syntyy Mikkelissäkin, ja vielä tasapainoisesti niin, että kaikki ovat siinä tekemäpuolella. On hienoa saada nauttia hyvästä näyttelijäntyöstä. Katsomossa viriää alusta alkaen tasainen naurunhyrinä, joka aika ajoin ryöstäytyy hohotukseksi. Loppukiitokset kestävät kauan.

Reilut viisi vuotta Mikkelin Teatteria johtaneelle Pekka Laasoselle tämä on viimeinen ohjaus tähän tietoon talossa. Uskon, että mikkeliläisyleisö on ollut Laasoseen tyytyväinen. Sikarista jää mainio jälkimaku.

Oiva Lohtander vetää tarinaa salakavalan taitavasti. Hän ei huuda eikä huido, hän ajattelee ja reagoi pienin elein. Hänessä on tuo ihmeellinen oma vivahteensa, malttinsa ja täydellinen ajoituksen taito. Tämä vanha koulumies manipuloi ja saa kaiken.

Anu Pekkarisen Annelin ja Ismo Sievisen Helgen suhde toisiinsa paljastuu näytelmän kuluessa aivan toiseksi kuin katsoja on odottanut. Mitä pitkästynyt vaimo on kehitellyt ajanvietteekseen siksi että aviomies ei erota häntä seinätapetista? Minne kirkonmies ajaa Harley Davidsonillaan? Entä miten Bengt Ahlfors saa tarinan loppumaan niin, että se tyydyttää katsojaa?

Marjaana Viitanen esittää näytelmän ainoaa nuorta ihmistä, Helgen valokuvaajatytärtä. Ja esittääkin hyvin. Tytär saapuu Milanosta, jossa hänen ihmissuhteensa on karikolla. Tyttären funktio on kysellä ja ihmetellä ynnä olla vertailukohta kypsien kolmikolle. Kuka tässä tarinassa onkaan kypsä? Onko kypsyys edes kivaa?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.