Valloittava kiusankappale

Kuopion kaupunginteatteri

Peppi Pitkätossu

Ensi-ilta Yhteiskoulun näyttämöllä 21.3.

Annikan ja Tommin naapuruston syvä rauha ja harmonia järkkyy, kun Huvikumpu saa uuden asukkaan. Tämä asukas ei ole mikä tahansa pikkutyttö, vaan maailman vahvin ihminen, joka kulkee nimellä Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu. Peppi on persoona isolla P:llä.

Hevosensa ja apinansa Herra Tossavaisen kanssa Peppi asettuu taloksi Huvikumpuun ja saa jo pelkällä läsnäolollaan sosiaaliviranomaiset takajaloilleen. Eihän se nyt sovi, että lapsi asuu yksin. Pitää olla holhoaja ja huoltaja katsomassa, että lapsi kasvaa oikeanlaiseksi, jotta hän voi solahtaa kauniisti omalle paikalleen yhteiskuntaan.

Muut lapset laulavat siisteissä riveissä kilteistä pilteistä, jotka eivät koskaan suututa opettajaa, vaan hymyilevät ja käyttäytyvät siivosti. Peppi puolestaan laskettelee sujuvasti valheita, ei tottele aikuisia ja aiheuttaa sekamelskaa olemalla joka tilanteessa isosti läsnä.

Yrittämättäänkin Peppi asettelee kysymysmerkkejä yhteiskunnan sovinnaisten tapojen ja ajattelumallien perään.

 

Kuopion kaupunginteatterissa nähdään Astrid Lindgrenin kirjojen klassisia Peppi-kohtauksia: sirkus ja sen voimamies Aadolf, kultarahoja tavoittelevat rosvot, kakkukahvit Annikan ja Tommin kotona sekä poliisit, jotka yrittävät ottaa Peppiä huostaan.

Pääosassa Outi Kärpänen on luonut omanlaisensa Pepin, joka on ehjä ja onnistunut roolihahmo. Kärpänen ei yritä liikaa tekeytyä lapseksi, ja ennen kaikkea hän on sopivan liikunnallinen esittämään hyppivää, kiipeilevää ja temppuilevaa Peppiä.

Kärpänen onnistuu saamaan Peppiin juuri sellaista vallattomuutta ja tomeruutta, jota hahmo tarvitsee, mutta välillä pintaan nousee äksyyttä, joka hieman särähtää korvaan.

Näytelmän musiikki on menevää, mutta Kärpäsen vahvuus on liikkuminen, ei laulaminen. Toisaalta, Peppi ei muistaakseni kirjojen mukaan osannut laulaa ollenkaan, joten sikäli Kärpänen suorastaan ylisuorittaa.

 

Ensimmäinen puoliaika menee lähinnä tutustuessa asetelmiin, mutta väliajan jälkeen näytelmä pääsee paremmin vauhtiin. Lavalle syntyy ristiriitoja Pepin törmäillessä yhteen käytösnormien kanssa.

Vaikka Peppi on maailman vahvin tyttö, tulee hänellekin sydäntäsärkevä ikävä isäänsä, kun vierailu Tommin ja Annikan kotona kääntyy katastrofiksi. Toiseen puoliaikaan on mahdutettu hyvin tunteita laidasta laitaan: on iloa ja riehakkuutta, surua ja kaipausta. Hyvin puvustetut merirosvot tuovat vielä jännitystäkin ilmaan.

Näytelmän kieltä on hieman uudistettu, mikä on jo siksikin paikallaan, että Pepin isää ei tarvitse nykyaikana kutsua neekerikuninkaaksi. Onpa sekaan mahtunut Putous-viittauskin. Ajoittain näytelmän kielellistä tehoa vie kuitenkin huono artikulaatio ja liian nopea puhe. Tuntuu, että sekä näyttelijät että katsojat hengästyvät.

Etenkin Pepin hauskoille sutkautuksille ja sananväännöksille olisi voinut antaa enemmän aikaa ja rauhaa.

Se, mistä ohjaaja Olli-Matti Oinonen voi onnitella itseään, on Herra Tossavaisen nostaminen isoon rooliin. Sari Harjun aivan loistavasti esittämä apina on näytelmän ehdoton napakymppi, jota on hankala ylistää liikaa. Ilman Herra Tossavaista näytelmä olisi jäänyt huomattavasti latteammaksi, ja iso osa huumoria olisi pudonnut pois.

Tossavainen puuhastelee taustalla koko ajan jotain pientä hauskaa, mikä naurattaa niin lapsia kuin aikuisiakin. Apina esimerkiksi lukee Tarzan-sarjakuvia, niistää nenänsä opettajan takinliepeisiin ja kurkistaa sosiaaliviraston rouva Ryöppyvaaran hameen alle.

 

Lapset ovat tarkkaavaista yleisöä. Jo ennen näytelmän alkua muutamat ehtivät analysoida koko lavastuksen. Tekeeköhän Peppi remonttia, kun sen uuni ja jääkaappi ovat ulkona? Onpa sillä pieni koti, missäköhän se nukkuu?

Lavastus on yksinkertainen, eikä siihen pystytä tekemään juurikaan muutoksia näytelmän aikana. Vauhdikasta satunäytelmää tehdessä luulisikin teatterilaisilla olevan ikävä omaa taloa, jossa tekniikkaa olisi tarjolla enemmän. Siitä, mitä on tarjolla, on silti onnistuttu rakentamaan riittävän toimivaa.

Peppi Pitkätossu on Kuopion kaupunginteatterin isoin ponnistus tänä keväänä. Mukana on 13 teatterin omaa näyttelijää sekä tanssijoita Savonia-ammattikorkeakoulusta. Näytelmän taustajoukkoja on vielä enemmän.

Ulko-ovella yksi pikkutyttö antaa sellaisen kiitoksen, mistä koko tekijäjoukko voi iloita.

–Äiti katso, minä olen Peppi!

Veera Jääskeläinen

Uusimmat

Teatteri

Tanssiteatteri Minimi: Miehen kylkiluu

Helsingin kaupunginteatteri: Kaasua, komisario Palmu!

Kansallisteatteri: Karamazovin veljekset

Teatteriarvio: Paavo Westerbergin näkemys Tshehovin klassikosta Kolme sisarta on rauhaton, kirkas ja juovuttavan kaunis

Helsingin kaupunginteatteri: Nukkekoti 2

Kuopion kaupunginteatteri: Suurenmoista!

Puhtaana käteen

Teatteriarvio: Billy Elliot steppaa suoraan sydämeen

Varkauden Teatteri: Yksin sinun

Atik Ismail: Älli Bälli

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.