Vittulajänkä ei jätä kylmäksi

Teatteriryhmä Nimettömät

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Ensi-ilta Mekaanisen musiikin museon puistossa 29.6.

Joka on lukenut Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -menestysromaanin tai nähnyt samannimisen elokuvan, ei taatusti pety varkautelaisen Teatteriryhmä Nimettömien esityksessä.

Nimettömien 20-vuotisjuhlanäytelmäksi valitsema tarina seuraa uskollisesti romaanin rosoista juonta.

Näytelmä perustuu Ilpo Tuomarilan käsikirjoitukseen Niemen romaanista.

Riitta Pasasen ohjaama näytelmä venyy liki kolmituntiseksi, mikä lähentelee kesäteatteriyleisön sietokyvyn rajoja. Tiivistäminen ja dramatisointi ei olisi tehnyt pahaa kokonaisuudelle.

Nuoren Matin (Jussi Immonen) kasvutarina kahden kulttuurin repimässä Pohjois-Ruotsin Pajalassa ei tarvitsisi näytelmässä tuekseen lähes jokaista Matin elämään liittyvää käännettä tai henkilöä, niin mielenkiintoisia kuin ne alkuperäisessä tekstissä ovatkin.

Pitkästä kestosta huolimatta tarina pitää otteessaan, vaikka jäätelöauto huutaa kuusiaidan takana ja humalaisen katsojan kännykkä pirisee eturivissä useita kertoja.

Näytelmä piirtää aidon kuvan pohjoisen persoonallisista ihmisistä sekä elämästä ei-missään, eli Ruotsin ja Suomen välissä. Kertomus on kunnianosoitus seudun kansalle, nuoruudelle ja ystävyydelle sekä 1960- ja 1970-lukujen elämälle.

Helteiseen katsomoon huokuu pohjoinen viima ja suussa maistuu kotipolttoisen kitkerä maku.

Pieni ja hieno yksityiskohta ensi-iltalauantain 30 asteen helteessä olivat oikeat lumipallot, joilla Matti ja Niila pommittivat tyttöjä.

Näytelmässä on yli 50 roolia ja niissä nelisenkymmentä harrastajanäyttelijää. On hienoa nähdä, miten 20-vuotias teatteriryhmä kerää riveihinsä kaikenikäistä väkeä alle kouluikäisistä eläkeläisiin.

Lukuisat joukkokohtaukset marssittavat nurmikolle suuria ryhmiä erilaisissa kokoonpanoissa ja luovat kehyksiä tapahtumille.

Jokaiselle on näytelmässä paikkansa, vaikka vähäinenkin. Niemen luomat, herkulliset henkilöhahmot pääsevät sivurooleissakin esiin.

Miehet juhlivat näytelmän pääosissa.

Ystävykset Matti ja Niila (Miika Korhonen) tekevät kaiken täysillä. He kasvavat yleisön edessä neniään kaivavista pikkupojista elämännälkäisiksi nuoriksi miehiksi.

Niilassa ja Matissa yhdistyvät voima ja herkkyys. Pienet, harkitut eleet korostavat hienovireisesti kahta erilaista persoonaa, mutta samalla poikien vahvaa toveruutta.

Korhosella ja Immosella on myös fysiikka hallussa.

Kun epävireinen rokki rämähtää soimaan, siinä soi väkevästi nuoruus ja usko tulevaisuuteen.

Tommi Taskinen vangitsee sujuvasti rooleihinsa Niilan julman isän sekä pelottavan Ryssi-Jussin, miehen, joka ei ehkä olekaan mies.

Poikien ahdistelukohtaus tempautuu Ryssi-Jussin show’ksi.

Ryssi-Jussi nauttii ja naurattaa yleisöä. Hän polkee naisten polkupyörällä punaiset pikkuhousut vilkkuen. Kohtaus kestää juuri niin pitkään kuin pitääkin. Lisäaika olisi vienyt kohtauksesta tehon.

Taskinen on eittämättä ryhmän ilmeikkäin näyttelijä, joka uskaltaa heittäytyä kunnolla mukaan rooliin kuin rooliin.

Näyttämönä toimivan nurmikon kumpuileva maasto sopii hyvin tarinan tapahtumille. Se toimii yhtä hyvin kelkkamäkenä, saunana kuin Matin kosteiden unien näyttämönäkin.

Matleena Mannerton suunnittelema ja työryhmän toteuttama lavastus on kekseliäs ja pelkistetty. Parhaimmillaan pitkä ja valkoinen kangas taipuu häiden juhlapöydäksi ja miesten vessaksi, missä virtsan kaaresta otetaan yleisön edessä mittaa.

Näytelmävalinta on kunnianhimoinen haaste harrastajaryhmälle. Nimettömät selviää siitä.