Ainoa ammattilaissarja kaikkiin kahvipöytiin?

Osuin tuossa männä viikolla SM-liigalähetyksen ääreen. Ensimmäisen kerran tällä kaudella pois lukien työtehtävät. TV5 näytti SM-liigan puolivälieräottelun. Eilen näyttivät välierän ja tekevät niin taas lauantaina.

Pääsääntöisestihän kotimaisen pääsarjan jääkiekonpelit ovat maksun takana. Ovat olleet jo vuosia, eikä siinä mitään. Itsellenikin se touhu toi leipää pöytään vuosina 2010–18.

Kun Telia otti ohjat tälle kaudelle, se nakkasi meidät 1970-luvulla syntyneet selostajat yli laidan elävää legendaa Jani Alkiota lukuun ottamatta. Mutta se siitä, tämä on toisen tarinan aihe. Sen sanon, että lauantai-iltojen loputtomia ajokilometrejä ei ole ollut ikävä. Selostuspalkkioita ajoittain kyllä.

Mutta asiaan. Telia maksaa liigaoikeuksistaan mottipäisen 23 miljoonaa euroa per sesonki. Aiemmin oikeuksia hallussa pitänyt Sanoma olisi ollut valmis osapuilleen samaan, mutta Liiga halusi vähemmän ärhäkkään mediakumppanin. Tämä nykyinenhän ei ole media ensinkään.

Telian yhteistyö TV5:n kanssa päättynee tähän kauteen jos/kun yhtiön kauppa Bonnier-konsernin tv-toiminnoista toteutuu. Silloin luontainen lineaarisen tv:n kumppani on MTV. Jos tämä hoidetaan viisaasti, se voi olla Liigalle lottovoitto.

Peli tai kaksi vapaalle kanavalle prime timeen per viikko. Kuten pudotuspelien aikana on nyt tehty. Mutta koko kauden, alusta loppuun ja finaalit myös sinne vapaalle kanavalle.

Se toisi valtakunnan ainoan ammattilaissarjan kaikkiin kahvipöytiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Lähi-idän räjähdysten kesä päättyi täystuhoon

Koettelemusten tiellä

Videopuhelu ei aina riitä.

Millainen asenne sinulla on elämään?

Miten päiväni väritän?

Loppu on vaarallinen käsite.

Onko minulla ruoka-allergia?

Lupiinipoliisia odotellessa

Havaintoja äänikirja- maailmasta

Pörssin yhtiöiden arvo ylitti Suomen bkt:n arvon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...