Avustuksia perusparantamiseen

Käy eespäin nyt väki voimakas – ainakin taloyhtiöissä, joissa mielitään karsia energialaskua ja neuvotellaan remonteista.

Lämpö ja vesi ovat siinäkin mielessä hyödyllisiä perusasioita, että jokaisella on niistä asiantunteva ja perusteltu mielipide.

Paras ja halvin keino vähentää turhaa energiankulutusta on tiedonvaihto: Isännöitsijän ja asunto-osakeyhtiön hallituksen pitää kertoa asukkaille energia-asioista, mutta toisaalta asukkaiden tulee evästää isännöitsijää ja hallitusta säästövinkeillään ja toiveillaan. Isännöintiliitto muistuttaa, että jo pienillä teoilla voi alentaa taloyhtiön hoitovastiketta ja oman kotinsa sähkölaskua.

Kun meitä on moneksi, edut – asialliset tai luulotellut – saattavat joskus mennä ristiin, mutta kun kaikki pitävät ohjenuoranaan vanhoja suomalaisia periaatteita: kohtuutta, malttia ja oikeutta, hyvin pyyhkii, kuten entinen eukko kissalla pöytää!

Taloyhtiön talousarvion suurin yksittäinen menoerä on usein energia. Rahoista puolet kuluu lämmitykseen, veteen, sähköön ja jätehuoltoon. 60-neliöisessä kerrostaloasunnossa asuva maksaa Suomessa asumisen energiasta keskimäärin yli 1 500 euroa vuodessa.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus varasi viime syksynä käynnistysavustuksia perusparantamiseen. Hakuaika kestää tämän vuoden loppuun. ARA myöntää avustuksia vuokratalojen, asumisoikeustalojen ja asunto-osakeyhtiötalojen perusparantamiseen. Avustukseen oikeuttavien perusparannusten ja korjauksien kulujen minimiraja on 150 000 euroa ja 200 euroa asuinneliötä kohti.

Yleensä taantumassa taloyhtiön kannattaakin teetättää remontteja ja rakentaa uutta. Vaikka pankkien palkkiot kohoavat ja laina-ajat lyhenevät, matalat korot suosivat velankin käyttöä. Putkistojen uusimisella voi säästää vakuutusmaksuissa.

Toisaalta yhtälö on monimutkaisempi. Hintoihin vaikuttavat myös kilpailutilanne ja kysynnän ja tarjonnan laki.

Esimerkiksi Kuopion keskustassa rakennuskanta on iältään sellainen, että putkiremontit pukkaavat pian päälle liki joka kerrostalossa. Se ei tietenkään alenna firmojen tarjouksia.

Ja mitä olen alan valtakunnallisia lehtiä lukenut, usea isännöitsijä selvitti edellisellä avustuskierroksella elvytysrahan lisänneen remonttien hintoja jopa avustusta enemmän ja luoneen muita lieveogelmia.

Kun aika rientää, siteet löystyvät ja väki vanhenee, talkootyön varaan voidaan laskea entistä vähemmän. Silloin entistä tärkeämpää on pätevän isännöitsijän valinta ja yhteistyö taloyhtiön puheenjohtajan, hallituksen ja taloyhtiön osakkaiden kanssa. Jos esimerkiksi sinänsä järkeviä remonttiratkaisuja valmistellaan hötkyilemällä ja unohtaen hyvä hallintotapa,  kuten asukkaiden kuuleminen, seurauksena ovat näennäinen kilpailutus, huono hankkeiden hallinta ja ylitetyt talousarviot.

Aulis naapuriapu hyödyttää. Vaikka apu ei niin asiantuntevaa olisikaan, se lämmittää.

Tästä minulla on omakohtaisia kokemuksia. Olin vähän päälle parikymppinen, kun ystäväni Veikko ja Riitta pyysivät minua lastenvahdiksi, jotta pääsisivät tanssimaan. Suostuin, ja ilta meni sopuisasti. Lastenhoidosta minulla ei ollut kokemuksia, mutta kotonani oli aina ollut koiranpentuja. Niinpä leikimme pojan kanssa kuten osasimme.

Seuraavana aamuna Riitta-äiti oli ollut ihmeissään, kun hän oli tarjonnut suklaakeksin vesselilleen ja tämä oli antanut ”tassua” ja kierähtänyt ympäri lattialla eli kiemaissut.

Kirjoittaja on Savon Sanomien

taloustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kun sukupuoli vaihtuu, nimi kuolee

Paluu arkeen joukkoampumisten jälkeen on vaikeaa

Ruotsissa osutaan napakymppiin, Suomessa ei

Amerikkalaiset yhä riippuvaisempia ilmastoinnista

Kun koolla on väliä

Ei yhtään ylimääräistä

Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Opi suojelemaan omaa energiaasi

Korkean korvamatoisuuden kappale

Miksi katsotte vääränlaisia ohjelmia?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...