Batmanin siivellä stadionien jättiläiseksi

Ei riittänyt yksi katsomiskerta, kun lukiolaisena näin tuolloin tuoreen Mementon (2000).

Elokuva kertoo miehestä, joka ei aivovamman takia pysty painamaan uusia asioita muistiinsa. Jippo on, että tapahtumat kerrotaan lopusta alkuun; siis siten, että katsoja ei päähenkilön tapaan tiedä, mitä on tapahtunut kutakin kohtausta aiemmin.

Kimurantti filmi, mutta temppunsa lisäksi tehokas dekkari ja pohdinta muistamisesta. Kaveripiirissäni Memento tuntui siltä, kuin olisimme löytäneet maailman parhaan bändin, josta kukaan muu ei ollut vielä kuullut.

En silti olisi uskonut, että elokuvan tekijä Christopher Nolan olisi reilun kymmenen vuoden päästä niin monen senaikaisen lukiolaisen leffaharrastajan mielestä aikamme suurin elokuvaohjaaja.

Ei Nolan sitä ihan oikeasti olekaan. Eikä Yön ritari (2008), Nolanin Batman-trilogian keskimmäinen osa, ihan oikeasti ole maailman neljänneksi paras elokuva, kuten se Imdb-nettisivulla yli miljoonan äänestäjän arvottamana sijoittuu.

Mutta se on toissijaista. Olennaista on, että 2010-luvun spielbergiksi olisi voinut nousta paljon yhdentekevämpikin kaveri. Nolan on ässä viihdyttäjänä. Eivät hänen elokuvansa sattumalta ole hittejä olleet.

Erityisen vahva näyttö on Batman-trilogia. Nolan on toistaiseksi ainoa, jonka näkemys supersankarista on kelvannut yhtä hyvin toiminnan kuin draamankin ystäville. Kertovaa on, että netissä moni tuntuu päättäneen jo valmiiksi inhota Batmanin ja Teräsmiehen tulevaa yhteisleffaa, koska sen lepakkomies ei ole Nolanin yön ritari.

Batmaniensa välissä Nolan on jatkanut uraansa mutkikkaiden sisäkkäisten tarinoiden parissa. Menestyksen myötä ne ovat kuitenkin paisuneet.

Yön ritarin (2008) läpimurron jälkeinen Inception (2010), syväsukellus unimaailmaan, ei enää ollut tuntemattoman bändin sympaattista varhaistuotantoa, vaan stadionluokan jättihitiksi kirjoitettu jättihitti.

Inceptionissa ja tänään ensi-iltaan tulevassa Interstellarissa tapahtuu isoja asioita, ja niissä kysytään isoja kysymyksiä. Elokuvatkin ovat venyneet pitkiksi.

Nolanin vastaukset ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia. Hänen leffoissaan on aina kyse perheestä, yleensä menetetyistä rakkaista. Musiikkia käytetään vahvasti ja kuvat saavat hehkua tummaa tunnelmaa. Kun on valittava tyylikkyyden ja järjen välillä, Nolan valitsee tyylin.

Samalla kun Nolanista on tullut elokuvantekijä, jonka filmejä markkinoidaan ohjaajan eikä näyttelijöiden nimillä, hänen heikkoutensa tarinankertojana ovat lähempänä pintaa.

Silti en osaa äänekkäästi yhtyä Nolanin kriitikkojen hiljalleen kasvavaan kuoroon. Minusta hänen blockbusterinsa ovat yhä omaleimaisia. Ajatuksia herättäviäkin, jopa. Erityisesti muihin blockbustereihin verrattuna.

Ainakin Nolanilla on asema, jota häneltä ei pidä toivoa pois – ellei asemaa sitten ole mahdollista jakaa.

Kukaan muu Hollywoodissa ei nimittäin tällä hetkellä saa tehdä yhtä isolla rahalla elokuvia, jotka eivät ole jatko-osia eivätkä perustu aiempiin menestysbrändeihin.

Uusimmat

Kolumnit

Näyttäkää nyt sitä yleisöäkin

Juhannuksenahan voi laittaa tv:n kiinni, eikö?

Uutisia: et ole niin spesiaali kuin luulet

Eurobudjetista uusi rahareikä?

Egyptiläiset muistelevat risti-riitaisin tuntein

Itsemurhat herättivät huolen tosi-tv:stä

Ilmastoahdistus iskee varkain

Yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen.

Kotitalouksista yksilöiden kulutukseen

Kaikkien pyhien sunnuntaina

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...