Ei - Britannia ei lähde EU:sta perjantainakaan

Britannian EU-erossa on jälleen ratkaisun hetket. Jos pääministeri Theresa May ei pysty esittämään keskiviikkona uskottavaa toimintasuunnitelmaa EU-johtajille, Britannian jäsenyys Euroopan unionissa päättyy perjantaina niin sanottuun kovaan brexitiin.

Tähän viralliseen totuuteen tosin yhä harvempi uskoo.

Todennäköisempää on, että Britannialle myönnetään joka tapauksessa jatkoaika.

Tämä johtuu siitä, että EU pelkää kovaa brexitiä vähintään yhtä paljon kuin Britannia. Pahin uhkakuva on se, että Britannian talous ei kriisiytyisikään niin kuin on maalailtu, vaan alkaisi päinvastoin virkistyä.

Siitä alkaisi EU:lle uusi loputon kujanjuoksu omien populistiensa kanssa.

Britannia ja EU sopinevat keskiviikkona Britannian EU-jäsenyyden pitkästä jatkoajasta.

BBC:n haastattelemien diplomaattilähteiden mukaan May hakee vain kesäkuun loppuun yltävää jatkoaikaa, mutta EU haluaa vuodenvaihteeseen asti jatkuvan pidennyksen.

May tosiasiassa tarvitseekin pitkän jatkoajan, mutta ei voi sitä pyytää, koska se villiinnyttäisi kotimaassa mylvivän brexiteer-lauman.

EU tekee sen vuoksi ”likaisen työn” Mayn puolesta.

May tapaa EU-johtajat tyhjin käsin – jälleen kerran.

EU:lle on kuitenkin edullisempaa myöntää Britannialle jatkoaika, koska näin paitsi estetään kova brexit myös synnytetään tilanne, jossa brittien on pakko osallistua EU-vaaleihin.

EU-vaaleista voi tulla Britanniassa eräänlainen uusi EU-kansanäänestys tilanteessa, jossa oikeaa kansanäänestystä ei näytetä saatavan läpi parlamentissa.

Eurovaaleissa brexiteerien odotetaan häviävän selvästi jo yksinomaan siksi, että heidän kannattajansa tuskin lähtevät uurnille suurella innolla.

Tulos voi vaikuttaa siihen, miten brexit-prosessi etenee EU-vaalien jälkeen, mikäli äänestysaktiivisuus ei jää liian alhaiseksi.

Kovan brexitin kannattajat ovat pieni vähemmistö. Tämä näkyi tiistai-iltana alahuoneessa, kun parlamentaarikot äänestivät brexitin lykkäämisestä kesäkuun 30. päivään.

Esitystä tuki 420 edustajaa. Vaihtoehtoa eli kovaan brexitiin­ hyppäämistä kannatti vain 110 parlamentaarikkoa.

Äänestystulos oli selkeä viesti sekä pääministeri Maylle että EU-johtajille: kova brexit ei ole brittiparlamentin enemmistölle minkäänlainen vaihtoehto.

Kovan brexitin kannattajat saattavatkin kohta huomata, että Mayn erosopimus voi loppujen lopuksi olla ainoa realistinen tie Britannian EU-eroon.

Sopimuksen voi kuitenkin saada läpi maan nykyisessä parlamentissa vain yhdellä tavalla: liittoutumalla niiden kanssa, jotka vaativat sopimuksen alistamista kansanäänestykselle.

Siihen taas liittyy iso riski koko brexitin kaatumisesta.

Parlamentin yhä itsenäisempi rooli aloitteiden tekijänä korostunee lähipäivinä ja -viikkoina jos ja kun konservatiivit ja työväenpuolue eivät jatkossakaan löydä yhteistä brexit-kompromissia.

Uutta kansanäänestysaloitetta odotetaan, mutta kukaan ei tiedä, onko sillä lopulta läpimenon mahdollisuuksia.

Eurovaalit sen sijaan ovat tulossa ja brittien konservatiivipuoluekin etsii jo ehdokkaita täydellä höyryllä, uutisoi Guardian maanantaina.

Ero ei taida olla kovinkaan lähellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Libanonin järkyttävästä tilanteesta pitää puhua avoimesti

Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä.

Lähi-idän räjähdysten kesä päättyi täystuhoon

Koettelemusten tiellä

Videopuhelu ei aina riitä.

Millainen asenne sinulla on elämään?

Miten päiväni väritän?

Loppu on vaarallinen käsite.

Onko minulla ruoka-allergia?

Lupiinipoliisia odotellessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...