Eikö BB:tä voisi valjastaa yleishyödylliseen työhön

Antenni

Ennen kuin Big Brother vakiintui tarkoittamaan ulkomaailmasta eristetyn ja paikoilleen jumittuneen porukan seuraamista, ohjelmaformaatin kaltaisissa tuotannoissa toteutettiin monenlaista toimintaa. Esimerkiksi saksankielisellä alueella pyöri BB:n kaltainen ohjelma, jossa taloon suljettu porukka pyöritti ihmisten ilmoilla liikennöivää taksifirmaa. Kukin asukas astui vuorollaan ruoriin ja talon sisällä suunniteltiin ajot, huollot, ruoanlaittovuorot sun muut.

Tässä olisi mielestäni huomattavasti enemmän ideaa kuin siinä, että ollaan vain sisällä, juodaan liikaa alkoholia, lojutaan paljussa ja suoritetaan ajoittain jotain tehtäviä kuten pienen pihan ympäri hiihtoa.

Aloin miettiä minkälaisiin hommiin haluaisin BB-talon porukan laittaa. Hyviä yleishyödyllisistä tehtäviä olisivat mielestäni vaikka seuraavat hommat: maanteiden pientareiden siistiminen, vanhusten vapaaehtoinen ulkoiluttaminen, liukkaiden teiden hiekoitus, ovien availu, lehtien haravointi ja lumen luonti.

Näin BB:stä voisi tulla oikeastikin iloa tuova ohjelma, joka nostaisi valokeilaan bb-tähtien ohella myös heidät, jotka oikeasti huomiota tarvitsisivat eli esimerkiksi avuntarpeessa olevat vanhukset tai roskien alle hautautuvan luonnon.

Sellaisiakin tehtäviä bb-sankareille voisi toki antaa kuin ylimääräisinä silmäpareina toimiminen kaupoissa meille ikänäöstä kärsiville, jotka emme enää erota pienellä präntättyä tekstiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Jouko Turkka pisti veljekset uusiksi

Annoin toisen mahdollisuuden Muuntohiilelle

Totista on moneen lähtöön

Mitä sinulle kuuluu?

Vähänkinoli riittävästi.

Yhdysvallat on pettänyt kurdit toistuvasti

Valtio ei sovi yrityksen omistajaksi

Vetäytyminen, jota ei ole edes tapahtunut

Kaikki peliin

Radio, olet muistoissani aina

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...