Epänormaalit perheet

Arkiaamuisin perhe lähtee samalla autokyydillä töihin ja kouluun ennen kahdeksaa. Iltapäivällä kokoonnutaan tietyllä kellonlyömällä – siis viideltä – pöydän ääreen syömään perunamuusia lihamurekkeen tai uunimakkaran kanssa.

Viikonloppuna – yleensä lauantaina – olisi perheen siivouspäivä ja illalla sauna, jonka jälkeen viihdytään yhdessä sohvalla BumtsiBumin, Tuttu Juttu Show'n tai jonkun muun viihdepläjäyksen parissa.

Sunnuntaina syötäisiin sitten aamupalaa yhdessä. Lasten synttärikutsuja vietettäisiin aina sunnuntaina kello kaksi.

 

1990-luvun lähiölapsena olisin määritellyt normaalin perheen käsitteen kutakuinkin näin. Niin oli lähes kaikkien kavereideni kotona, ja salaa kadehdin niitä koko perheen voimin nautittuja perunamuusipäivällisiä.

Minun perheessäni toinen vanhemmista teki vuorotyötä, jolloin seesteiset perheviikonloput olivat aika harvassa. Monesti eteisessä tapahtui läpsystä vaihto, kun minä tulin koulusta ja isä lähti illaksi töihin.

Ajattelin aina, että me olemme omituisia. Jotenkin ratkaisevasti erilaisia kuin muut.

Silti muistan perheen yhteiset hiihtoretket hyvinkin yksityiskohtaisesti, eväät mukaan lukien. En usko, että olisin sen paremmin elämässäni pärjännyt, jos retkiä olisi heitetty joka viikonloppu ja päivällispöytään olisi istuttu aina samaan aikaan.

 

THL:n tuorein kouluterveyskysely paljastaa, ettei perheen yhteisen päivällisen tai iltapalahetken puuttuminen nuoren arkipäivästä olekaan lainkaan tavatonta (SS 26.3.). Itse asiassa 52 prosenttia kuopiolaisperheistä syö päivällisensä tai iltapalansa omissa oloissaan, silloin kun ehtii.

Onnellinen lapsuus tai hyvä vanhemmuus on tuskin kiinni samassa päivällispöydässä istumisesta, vaikka päivällistä on pitkään pidetty perheen kuulumisten vaihtoon pyhitettynä hetkenä, josta ei sovi lipsua.

Ja hei, aika monessa perheessä jopa molemmat vanhemmat paahtavat kolmivuorotyössä. Ole nyt siinä sitten joka päivä viideltä syömässä.

 

Tällä hetkellä pyöritän yhden naisen taloutta ja teen vuorotyötä. Olen kaukosäätimeni herra ja voin syödä jäätelöni suoraan purkista. En kerää bonusrahaa yhteiselle tilille, vaan varaan ystäväni kanssa junamatkan Kiinaan.

Jatkuvasti minulta kysellään, miksei ole miestä, ja enkö jo kohta halua lapsiakin. Me nirsot, koulutetut naiset kun tärvelemme parisuhdemarkkinatkin.

Löydän itsestäni saman 90-luvun lähiölapsen, joka ulkoa päin tulevien käyttäytymismallien ja kysymysten ansiosta joutuu kyseenalaistamaan oman arkielämänsä mielekkyyden.

Eikö minulla ole oikeus olla tyytyväinen elämääni näin siinä missä jo perheen perustaneilla ikätovereillani? Milloin yksinkin tyytyväisenä elävä nainen lakkaa olemasta ihmettelyn aihe?

Sitä odotellessa. Ei tämä nimittäin oikeasti hullumpaa ole.

 

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja.

Uusimmat

Kolumnit

Itsemurhat herättivät huolen tosi-tv:stä

Ilmastoahdistus iskee varkain

Yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen.

Kotitalouksista yksilöiden kulutukseen

Kaikkien pyhien sunnuntaina

Myytit eivät ole tosiasioita

Oudot hyvät kemikaalit

Television tiiliskivet – hieno radio-ohjelma

Omaninlahti sopi Trumpin suunnitelmiin

Kielipolitiikkaa uudessa maailmassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...