Esa Pekosen ja joukkueen viimeinen tilaisuus hukkui

Turun Erotuomarikerhoa edustava Mattias Gestranius ei ainakaan helpottanut KuPSin nykyisen joukkueen viimeistä suurta mahdollisuutta.

On kunnioitettavaa, että päätuomari noudatti sääntökirjaa. Se ei kuitenkaan ollut hyväksyttävää, että hän noudatti pilkuntarkasti uutta pykälää, jonka mukaan pieninkin tuomarin ohjeistaminen on virhe.

Gestranius tiesi, että yhden kerran aiemmin vastaavanlaisesta tilanteesta on Suomessa annettu varoitus. Muulloin on selvinnyt toruilla.

Etchu Tabe ei nyt saanut huomautusta siitä, kun hän ehdotti kolhituksi tultuaan Gestraniusta varoittamaan vastustajan pelaajaa. Tuomarin tilannetaju petti täysin ja hän antoi Tabelle kortin, joka oli miehen toinen syyskauden huipentumassa. Kaksi kyseenlaista korttia KuPSin jenkkitopparille ja peli oli käytännössä sen jälkeen ohi.

 

Eivätkä Gestraniuksen kyseenalaiset tuomiot jääneet Taben ulosajoon. Toisella puolikkaalla hän pisti Sander Purin kertalaakista pihalle paidasta repimisestä. Keltainen kortti olisi ollut oikeampi tuomio ainakin tällä kerralla, vaikka Puri pahasti hölmöilikin.

Yhden väärän miehen nouseminen näkyvimpään rooliin ratkaisi sen, että KuPSin nykyinen joukkue ei enää saavuta suurta menestystä.

Sarjapaikan pitämisessäkin voi olla kovasti haastetta, sillä joukkueen päävalmentajan Esa Pekosen vastainen osasto ei ole vähemmistö.

 

Tilanne on selvä: joukkue ei enää pelaa täydellä sydämellään valmentajalle. Cupin finaalissa potkua riitti, koska mahdollinen menestyminen motivoi automaattisesti.

Liigapeleissä Pekosella voi olla vaikeuksia löytää sellaista kokoonpanoa, joka taistelee viimeiseen asti jokaisessa tilanteessa. Tilanne on haastava, koska nykyisillä pisteillä sarjasopimuksen uusiminen ei onnistu.

Osalle pelaajista ei ole tällä hetkellä suuri asia, missä KuPS pelaa ensi kaudella. Useat pelaajat ovat jo tehneet vähintäänkin itselleen selväksi, että maisema vaihtuu, jos Pekonen jatkaa valmentajana.

 

Lahtelaistaustaisen päävalmentajan kuluttava toimintatapa ei sovi kaikille. Ainakaan kovin kauan. Nyt eväät on syöty. Joko joukkue tai valmentaja vaihtuu.

Joku vaihdos on joka tapauksessa tarpeen, koska KuPSilta puuttuu selkeä ja toimiva pelitapa. Pelkällä pitkän pallon mättämisellä saavuttaa varmasti voittoja, mutta ei välttämättä kovin usein. Ja ennen kaikkea sellainen pelitapa ei ainakaan motivoi pelaajia.

Nyt ei toki ehkä ole oikea aika muuttaa radikaalisti mitään, mutta jotain on tehtävä ettei tästä kaudesta tule muutamia Eurooppa-liigan karsinnan ja Suomen cupin iloisia hetkiä lukuun ottamatta täyttä katastrofia.

Kuopiolaisen jalkapallon tilanteesta huolestuneena toivon Pekoselle vähintäänkin ulkopuolista tukea tai jopa korvaajaa.

Ja jotain opastusta kannattaisi antaa myös faneille, koska niin sanottu kannustaminen meni monen osalta pahasti alatyylin kielen käytöksi.

 

Uusimmat

Kolumnit

Näyttäkää nyt sitä yleisöäkin

Juhannuksenahan voi laittaa tv:n kiinni, eikö?

Uutisia: et ole niin spesiaali kuin luulet

Eurobudjetista uusi rahareikä?

Egyptiläiset muistelevat risti-riitaisin tuntein

Itsemurhat herättivät huolen tosi-tv:stä

Ilmastoahdistus iskee varkain

Yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen.

Kotitalouksista yksilöiden kulutukseen

Kaikkien pyhien sunnuntaina

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...