Kenen omaisuutta on elämä?

Naiskirjailijoitten järjestämässä sananvapausseminaarissa keskusteltiin viime lauantaina vilkkaasti julkaisemiseen ja julkisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Esille nousi luonnollisesti Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaanin herättämä kohu. Ala-Harjan omaiset pahastuivat romaanissa käsitellystä teemasta, lapsen sairastumisesta leukemiaan, ja toivat loukkaantumisensa julkisuuteen.

Keskustelun ytimessä on ollut kysymys siitä, saiko kirjailija käyttää romaanissaan aihetta, joka on hänen lähipiirilleen kipeän totta.

On puhuttu yhtäältä kirjailijan sananvapaudesta, oikeudesta käyttää materiaalinaan kaikkea, mitä hänen ympärillään tapahtuu ja mitä hän kokee. Suomen perustuslain mukaan sananvapautta ei rajoiteta ennakkoon.

Toisaalta on vedottu omaisten ”tekijänoikeuteen” oman elämänsä ja omien tunteidensa suhteen.

 

Tällaista oikeutta ei lain näkökulmasta ole. Tekijänoikeus koskee teoksia, ei elämää. Kirjailija elää ihmisten keskellä ja kirjoittaa elämästä, kuten Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis sananvapausseminaarissa totesi.

Tästä hyvä esimerkki on pieni tarina Neidonkenkä-romaanini taustasta.

Romaanin luettuaan ystäväni sanoi, että oli kerran kertonut minulle tyttärestään, joka palasi ilman toista kenkää juhlista.

Ystävästäni oli hauskaa, että tarina oli ikuistunut romaaniin. Itse olin ällistynyt. En muistanut, että olisin koskaan kuullut asiasta. Tarina kenkäpuolesta tytöstä oli painunut syvälle muistiini ja palannut pintaan kirjoitusvaiheessa.

Ystäväni ei vaatinut tarinasta provisiota. Näin kai useimmin käy. Mutta Ala-Harjan romaanin nostattama keskustelu etiikasta on toki paikallaan. Voidaan kysyä, onko olemassa muita kuin laissa määriteltyjä rajoituksia sille, mitä taiteilija voi kirjoittaa tai muuten julkaista.

 

Itse pitäisin rajana sitä, että tahallisessa loukkaamistarkoituksessa ei pidä kirjoittaa eikä julkaista teoksiaan. Tosin esimerkiksi August Strindbergin Inferno-vaiheen teoksia voi pitää loukkaamistarkoituksessa kirjoitettuna, eikä se vähennä niiden taiteellista arvoa.

Kirjailijan eetos ja temperamentti sekä yhteiskunnallinen tilanne, jossa kirjailija työskentelee, usein määräävät teemojen rajuuden, vereslihaisuuden ja henkilökohtaisuuden asteen.

Riikka Ala-Harjan romaanin lukeneena voin sanoa, etten parhaalla tahdollanikaan löydä siitä loukkaamistarkoitusta tai pahaa tahtoa ketään kohtaan.

Ala-Harja kuvaa järkyttävällä tavalla perhettä, joka kohtaa pahimman painajaisen: lapsen sairastumisen. Mutta se on vain yksi teoksen teemoista.

 

Erityisesti Ala-Harjan kirja kuvaa perhettä joka hajoaa, vanhempien syyllisyydentuntoja, keski-ikäisen ihmisen tunnetta epäonnistumisesta elämässä. Pienin, konkreettisin kuvin Ala-Harja näyttää, millaista on muuttaa suuresta, kauniista talosta pieneen vuokrakämppään ja aloittaa kaikki alusta.

Nämä ovat yleismaailmallisia tuntoja ja mielenliikahduksia. Sensaatio on niistä kaukana. Lukijassa herää ymmärrys ja myötätunto ihmistä, omaa aikalaista, kohtaan. Tämä on kirjallisuuden voima ja tärkein tavoite.

Niin kuin Boris Pasternak sanoo runossaan: ”Luomisen tarkoitus on luopua ja antaa / ei olla kohun aihe.” (suom. Marja-Leena Mikkola)

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen kirjailija.

 

Uusimmat

Kolumnit

Eläkeläiset paratiisisaarelle muhinoimaan

Voisitko näyttää tissit Ruisrockissa?

Tänään olen päättänyt olla onnellinen.

Hakuni Big Brother taloon

Näin eduskunta pitäisi valita

Kolme hyvin erilaista sarjauutuutta

Valemedialle jätetään aivan liikaa ilmatilaa

Kohta on kallista olla sohvaperuna

Vessan yksityiskohta johtaa Sairaaseen Sakkiin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.