Kohokohtia kaivataan isoissa kisoissa

Ilman Usain Boltin sunnuntai-illan haamujuoksua Berliinin MM-kisat olisivat vielä vailla todellisia kohokohtia. Se ei varsinaisesti ole urheilijoiden vaan kisa-aikataulun vika. MM-kisat ovat yksinkertaisesti liian pitkät, ja siksi etenkin kisojen alkupuolella on suorastaan tylsää.

Ei ihme, ettei yleisö ole rynnännyt katsomoihin. Toistaiseksi vain sunnuntai ja miesten satanen ovat saaneet 56 000 katsojan stadionille melko tiiviin tunnelman. Silloinkin toki lämmiteltiin ensin kolme tuntia, vasta sitten saatiin 9,58 sekuntia Boltin tarjoamaa nannaa kuorrutettuna muutamalla minuutilla euforista juhlintaa.

Muuten tarjolla oli alkueriä ja karsintoja sekä naisten kuulan ja seitsenottelun loppukilpailut. Kaikki kunnia näille lajeille, mutta kolme finaalia illassa on liian vähän.

Koska yleisurheilussa on lajeja kiintiömäärä, naisilla 21 ja miehillä 22, lajien venyttäminen yhdeksälle päivälle on turhaa. Viikon kisat riittävät aivan hyvin.

Onneksi tilanne on myös huomattu ja suuntaus on kohti kisojen tiivistämistä.

Myös suomalaisittain katsottuna kisojen alkupuoli on ollut vaisuhko ja vailla tähtihetkiä. Jukka Keskisalon pääsy esteiden loppukilpailuun on hieno saavutus, mutta ei hänen alkueräjuoksuaan silti sykähdyttäväksi voi sanoa.

Toivottavasti Keskisalo saa tänään finaalissa nostatettua suomalaistunnelmaa parikin astetta. Pistesija eli sijoittuminen kahdeksan joukkoon olisi jo jotain, samoin Tapio Kantasen 33 vuotta vanhan Suomen ennätyksen (8.12,6) lyöminen.

Vaan eipä ole sen hienompia urheiluhetkiä ollut tarjolla muidenkaan Pohjoismaiden yleisurheiluväelle. Ja vaikeaa niiden saavuttaminen on jatkossakin.

Meillä suomalaisilla on sentään keihäänheitto, josta toivoa. Samaan toiveiden lähteeseen taitavat luottaa norjalaiset, joiden valtti on suomalaisheittäjien tuttu kilpakumppani Andreas Thorkildsen.

Tanskalaisilla ja islantilaisilla ei ole edes mitään, mitä odottaa. Myös viime vuosina suuria juhlia juhlia pitäneet ruotsalaiset on pudotettu arkeen, kun sen tähdet ovat joko lopettaneet tai telakalla.

Kirjoittaja on Turun Sanomien urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Lapsi ei ole omaishoitaja

Kiinassa kansa tykkää kiinalaisesta

Uusi tv-kanava jäi monilta huomaamatta

Susien suojelu jakaa mielipiteitä voimakkaasti

Joskus rooli tarttuu tiukasti näyttelijään

Voiko ihmisiä ja ihmissuhteita hinnoitella?

Henkinen minäni kaipaa Suomi-draamaa

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...