Kotoaan lähteneen kyyneleet

Istuimme kauniina sunnuntai-iltapäivänä Helsingin Taidehallissa keskustelemassa Karjalasta. Meitä oli neljä Karjalan evakoiden jälkeläistä ja yksi pakolainen, seinäjokelainen lääkäri Malala Rahim.

Meille muille kotoa lähteminen ja tutun paikan hyvästeleminen ikiajoiksi oli ajassa etäinen asia, josta suvussa oli kerrottu tarinoita. Malala Rahimille se kaikki oli juuri tässä hetkessä ja omassa elämässä totta.

Salintäysi yleisö kuunteli hievahtamatta keskusteluamme. Kuulijoiden joukossa oli niitäkin, jotka olivat itse pikkulapsina lähteneet Karjalasta. Heidän läsnäolossaan ja puheenvuoroissaan oli jotain erityisen autenttista. Tunteet etsivät kanaviaan pitkään – vielä nytkin Suomen suvuissa surraan sitä, minkä suremiselle ei kenties heti sodan jälkeen ollut tilaisuutta, aikaa tai voimia.

Syvin ja herkin hiljaisuus saliin syntyi kuitenkin silloin, kun Malala Rahim kertoi oman sukunsa ja ystäväpiirinsä nykyhetkisestä taakasta: siitä huolesta, jota he tuntevat omaistensa ja ystäviensä puolesta.

Osa on jäänyt vanhaan kotimaahan Afganistaniin ja elää siellä kuolemanuhan alla, pommiräjähdysten ja väkivallan keskellä. Osa on paennut maailmalle ja elää vailla kiinteää kontaktia omaan kulttuuriin ja kieleen. Sukujen pirstaleet koettavat vaalia jotain omaa, mutta valtakulttuurin keskellä se on vaativaa.

Malala Rahimin kyyneleet läheisten ja maanmiesten kohtalon tähden koskettivat syvästi, niin myös hänen yksinkertaiset sanansa: ”Joka minuutti kannan huolta sukulaisistani ja joka päivä suren lapsia, jotka pakolaisuudessa ollessaan unohtavat oman kielensä ja kulttuurinsa, jos vanhemmilla ei ole aikaa pitää sitä yllä.”

Yhteinen pohja Karjalan evakoiden ja nykypäivän pakolaisten välille löytyy juuri kaipuusta, surusta ja huolesta.

Karjala on maantieteellinen paikka mutta myös kuviteltu, muistettu ja kaivattu seutu, jota ei enää ole sellaisena kuin se joskus oli. Silloin kun puhutaan kadonneesta, puhutaan väistämättä murheesta. Mutta myös ilosta – kohtaamisista saman kohtalon kokeneiden kanssa, tunnistamisista, kielestä ja kulttuurista, jotka eivät suostu painumaan unohduksiin.

Malala Rahimin kanssa jaetut hetket olivat täynnä merkitystä ja yhteisyyttä. Meillä suomalaisilla on usein hyvin järkiperäinen suhde menneisyyteen: mitä niitä vanhoja kaivelemaan, todetaan. Sillä tavoin on usein suljettu suu niiltä, jotka ovat tahtoneet käydä läpi historiamme vaikeampia aikoja.

Mutta kun näkee elävänä ja konkreettisena, ihmisen nykyhetkisen kohtalon kautta, mitä esimerkiksi kauas kotiseudulta joutuminen merkitsee ja miten se ihmistä koettelee, käsittää paremmin niitä, jotka omassa maassa ovat kerran joutuneet tekemään samanlaisen matkan.

Kun ymmärrämme pakolaista keskuudessamme, ymmärrämme muukalaista itsessämme.

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen kirjailija .

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Monenlaista uutista ja uutislähetystä

Brexit-sopu saavutettu – ja lehmät lentää

MTV suunnittelee tähtiensä urat

EU-maa, joka marssii Attilan jalanjäljissä

Suomen kauden villit kuukaudet

Jouko Turkka pisti veljekset uusiksi

Annoin toisen mahdollisuuden Muuntohiilelle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...