Koulukiusaamisen monet kasvot

Laitoin kenkiä jalkaan alakoulun kolmosluokalla, kun luokan ovi aukesi ja luokasta astui ulos kiusaajani. Luokan ovi paiskattiin kiinni. Kiusaajan ilme näytti juuri siltä, kuin hän haluaisi tappaa minut siihen paikkaan. Hän yritti heittää minua kengällä, mutta ehdin väistää sen. Tämä on ensimmäinen kiusaamiseen liittyvä muisto. Se nostaa aina yhden kysymyksen mieleen: Miksi?

Ensimmäisen tapauksen jälkeen sovimme koko luokan kesken, että kiusaaminen saa luvan loppua. Se kuitenkin jatkui monta vuotta samanlaisena. Yritin kertoa kiusaamisesta opettajille, mutta asia ei tuntunut kiinnostavan heitä, tai vaikka kiinnosti, he eivät ottaneet minua tosissaan. Tilanteeseen tuli vihdoin helpotusta kuudennella luokalla. Kouluumme saatiin kuraattori, joka oli kiinnostunut tapauksestani ja halusi auttaa. Kiusaaminen koulussa loppui.

Kerkesin jo hengähtää, kunnes kaverini laittoi minulle Facebookissa linkitetyn tekstin, missä sama kiusaaja haukkui minua, ja kaverini puolusti.

Viesteissä oli kaikenlaista hirveästä olemuksestani siihen, että minun pitäisi tappaa itseni. Sosiaalitoimi puuttui tähän, ja nettikiusaaminen loppui. Kiusaaminen oli jatkunut kolmannelta luokalta kahdeksanteen luokkaan asti.

Onneksi nykyään minulla on todella ihana luokanvalvoja, joka pyrkii puuttumaan kiusaamistapauksiin aina, ja häntä kiinnostaa myös se, miten hänen oppilaillaan menee vapaa-ajalla.

Kiusaaminen ei ole koskaan oikein. Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että kiusaaminen jättää aina arvet. Toisella se voi näkyä fyysisesti esimerkiksi viillettyinä käsivarsina, ja toisella taas henkisesti sosiaalisten tilanteiden pelkona tai luottamusongelmina.

Vaikka kiusaaminen saataisiin loppumaan, sen jättämät arvet eivät katoa yhtä helposti. American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistiin kesällä brittitutkimus, jonka mukaan kiusaamiskokemukset vaikuttavat terveyteen vielä 50-vuotiaanakin (hs.fi 6.5.).

Mielestäni on väärin, että esimerkiksi pahoinpitelyn uhrit saavat jälkihoitoa helpommin kuin kiusatuksi joutuneet.

Kiusattujen on lähestulkoon aina hankala luottaa ihmisiin. Tämä luottamuspula pahenee entisestään, jos kiusatulle ei anneta mahdollisuutta puhua kokemuksistaan ja tunteistaan.

Kiusaamista on yritetty ehkäistä erilaisilla kampanjoilla. Viime aikoina ihmisiä on herätellyt Suomen Lukiolaisten liiton #kutsumua-kampanja.

Väestöliiton Vuoden Kukkahattu -tunnustuksella palkitun kampanjan ideana oli kirjoittaa paperille kaksi sanaa, joista toinen kuvaa, mihin lokeroon sinut on yritetty tunkea, ja toinen sitä, millaisena haluat muiden näkevän sinut.

Tiedän, että kampanjaan uskalsi lähteä mukaan ihmisiä, jotka eivät ole aikaisemmin uskaltaneet avata suutaan kiusaamisesta.

Tällaisia kampanjoita tarvittaisiin paljon lisää.

Niiden kautta kiusaajat näkisivät, ettei kiusaaminen ole oikein, ja että siitä tulee kiusaajalle seurauksia. Kiusatut puolestaan huomaisivat, etteivät ole kokemuksiensa kanssa yksin.

Kiusatulle mikään muu ei ole yhtä tärkeää kuin se, että vierellä on perhe tai muita luotettavia ihmisiä, joille voi kertoa kaiken. Vaikka kiusatulla voi olla luottamusongelmia, hän tarvitsee aina jonkun, jolle puhua. Jonkun, joka ei petä hänen luottamustaan ja pysyy aina vierellä.

Kirjoittaja oli Savon Sanomissa

työelämääntutustumisjaksolla

(TET).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Uusi tv-kanava jäi monilta huomaamatta

Susien suojelu jakaa mielipiteitä voimakkaasti

Joskus rooli tarttuu tiukasti näyttelijään

Voiko ihmisiä ja ihmissuhteita hinnoitella?

Henkinen minäni kaipaa Suomi-draamaa

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Monenlaista uutista ja uutislähetystä

Brexit-sopu saavutettu – ja lehmät lentää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...