Koulukiusaamisen monet kasvot

Laitoin kenkiä jalkaan alakoulun kolmosluokalla, kun luokan ovi aukesi ja luokasta astui ulos kiusaajani. Luokan ovi paiskattiin kiinni. Kiusaajan ilme näytti juuri siltä, kuin hän haluaisi tappaa minut siihen paikkaan. Hän yritti heittää minua kengällä, mutta ehdin väistää sen. Tämä on ensimmäinen kiusaamiseen liittyvä muisto. Se nostaa aina yhden kysymyksen mieleen: Miksi?

Ensimmäisen tapauksen jälkeen sovimme koko luokan kesken, että kiusaaminen saa luvan loppua. Se kuitenkin jatkui monta vuotta samanlaisena. Yritin kertoa kiusaamisesta opettajille, mutta asia ei tuntunut kiinnostavan heitä, tai vaikka kiinnosti, he eivät ottaneet minua tosissaan. Tilanteeseen tuli vihdoin helpotusta kuudennella luokalla. Kouluumme saatiin kuraattori, joka oli kiinnostunut tapauksestani ja halusi auttaa. Kiusaaminen koulussa loppui.

Kerkesin jo hengähtää, kunnes kaverini laittoi minulle Facebookissa linkitetyn tekstin, missä sama kiusaaja haukkui minua, ja kaverini puolusti.

Viesteissä oli kaikenlaista hirveästä olemuksestani siihen, että minun pitäisi tappaa itseni. Sosiaalitoimi puuttui tähän, ja nettikiusaaminen loppui. Kiusaaminen oli jatkunut kolmannelta luokalta kahdeksanteen luokkaan asti.

Onneksi nykyään minulla on todella ihana luokanvalvoja, joka pyrkii puuttumaan kiusaamistapauksiin aina, ja häntä kiinnostaa myös se, miten hänen oppilaillaan menee vapaa-ajalla.

Kiusaaminen ei ole koskaan oikein. Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että kiusaaminen jättää aina arvet. Toisella se voi näkyä fyysisesti esimerkiksi viillettyinä käsivarsina, ja toisella taas henkisesti sosiaalisten tilanteiden pelkona tai luottamusongelmina.

Vaikka kiusaaminen saataisiin loppumaan, sen jättämät arvet eivät katoa yhtä helposti. American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistiin kesällä brittitutkimus, jonka mukaan kiusaamiskokemukset vaikuttavat terveyteen vielä 50-vuotiaanakin (hs.fi 6.5.).

Mielestäni on väärin, että esimerkiksi pahoinpitelyn uhrit saavat jälkihoitoa helpommin kuin kiusatuksi joutuneet.

Kiusattujen on lähestulkoon aina hankala luottaa ihmisiin. Tämä luottamuspula pahenee entisestään, jos kiusatulle ei anneta mahdollisuutta puhua kokemuksistaan ja tunteistaan.

Kiusaamista on yritetty ehkäistä erilaisilla kampanjoilla. Viime aikoina ihmisiä on herätellyt Suomen Lukiolaisten liiton #kutsumua-kampanja.

Väestöliiton Vuoden Kukkahattu -tunnustuksella palkitun kampanjan ideana oli kirjoittaa paperille kaksi sanaa, joista toinen kuvaa, mihin lokeroon sinut on yritetty tunkea, ja toinen sitä, millaisena haluat muiden näkevän sinut.

Tiedän, että kampanjaan uskalsi lähteä mukaan ihmisiä, jotka eivät ole aikaisemmin uskaltaneet avata suutaan kiusaamisesta.

Tällaisia kampanjoita tarvittaisiin paljon lisää.

Niiden kautta kiusaajat näkisivät, ettei kiusaaminen ole oikein, ja että siitä tulee kiusaajalle seurauksia. Kiusatut puolestaan huomaisivat, etteivät ole kokemuksiensa kanssa yksin.

Kiusatulle mikään muu ei ole yhtä tärkeää kuin se, että vierellä on perhe tai muita luotettavia ihmisiä, joille voi kertoa kaiken. Vaikka kiusatulla voi olla luottamusongelmia, hän tarvitsee aina jonkun, jolle puhua. Jonkun, joka ei petä hänen luottamustaan ja pysyy aina vierellä.

Kirjoittaja oli Savon Sanomissa

työelämääntutustumisjaksolla

(TET).

Uusimmat

Kolumnit

Ilmastoahdistus iskee varkain

Yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen.

Kotitalouksista yksilöiden kulutukseen

Kaikkien pyhien sunnuntaina

Myytit eivät ole tosiasioita

Oudot hyvät kemikaalit

Television tiiliskivet – hieno radio-ohjelma

Omaninlahti sopi Trumpin suunnitelmiin

Kielipolitiikkaa uudessa maailmassa

Historiallisen suuret panostukset

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...