MM-kisat tekevät hyvää Suomelle

Jalkapallon MM-kisojen aikaan Suomi on fiksuimmillaan.

Kerran neljässä vuodessa suomalaiset ovat yli neljä viikkoa lutusia, uteliaita ja avarakatseisia.

Heitä – eli meitä – kiinnostaa muukin kuin oma mätäs. Muun muassa Ecuador, Norsunluurannikko sekä Bosnia ja Hertsegovina kiinnostavat, vaahdottavat jopa tunteita.

Traditionaalisesti futiksen MM-lopputurnaukset ovat tästä maasta tiirattuna pitäneet sisällään yhden huonon ja yhden hyvän asian.

Ikävää on se, että Suomi ei ole mukana.

Hienoa taas on se, että Suomi ei ole mukana.

Tässä asetelmassa suomalaiset kuningaspallon ystävät ovat pakotettuja jakamaan kaiken käytettävissä olevan sympatiansa eri puolille maailmaa, kohteisiin, joista eivät normaalioloissa juurikaan piittaa.

Aika usein jopa torjuvat.

Etteivät vain sieltä tänne meille, syliin, säntäisi.

Onhan tämä hauskaa.

Jotain poikkeuksellisen maagista on esimerkiksi siinä, kun kuumotamme tosissamme, kumpi voittaa alkusarjan ottelun, jossa iskevät yhteen Meksiko ja Kamerun.

Vähän ryhdymme jopa kiihkoilemaan, kun tuomaristo keksii hylätä paitsioina kaksi meksikolaishyökkääjä Giovani dos Santosin ilmiselvää maalia.

Ellemme satu kannattamaan aina oikukasta ja siksi kiehtovaa Kamerunia, josta emme tiedä Samuel Eto´oon lisäksi juuri mitään.

Joskus käy mielessä, että emme haluakaan tietää.

Paitsi kisojen pauloissa.

Eikä tämä ole pelkkä vitsi.

Olen tosissani. Pyhä jalkapallotapahtuma tekee Suomelle hyvää. Urheilun kautta suomalaiset näkevät palasen maailmaa. Pala ei totta vieköön ole suuren suuri, mutta kuitenkin on.

Tarinoiden edessä itse kukin käy miettimään.

Kun lukee vaikkapa Urheilusanomien MM-erikoisnumerosta Johanna Nordlingin pysäyttävän kertomuksen Bosnia ja Hertsegovinan pelaajien karuista taustoista ja Balkanin niemimaan toivottavasti jo menneestä sekasorrosta, B&H putoaa lähemmäksi kuin minkään aikoinaan tavatun sotareportaasin kautta.

Lähestymiseen tarvitaan kiintopisteitä, ihminen on paras kiintopiste. Mutta ihminenkin on saatava jotenkin liki. Tässä tapauksessa riittää se, että hän pelaa jalkapalloa Ylen välittämässä televisiolähetyksessä.

Tai ei pelaa, kuten Ecuadorin avainhahmoihin kuulunut Christian Benitez, Chucho, jonka sydän pysähtyi viime vuoden heinäkuussa. Kun suomalaisille nyt kerrotaan tämä tarina, Ecuador on yhtäkkiä tuossa ihan tuntojemme vieressä.

Sama Ecuador, jonka pääkaupunkia (Quito) harva meistä osaa nimetä.

Jos joku omanapakärtty tästä kauhistuu, häntä voi lohduttaa.

Hätää ei ole. Liian avarakatseisiksi emme hurahda. MM-kisat päättyvät kolmen ja puolen viikon päästä.

Sen jälkeen nämä Costa Ricat, Hondurasit ja Algeriat ovat taas aika kaukana.

Uusimmat

Kolumnit

Mukavat pojat ja olutta Ridgeltä

Asiakas maksaa rahanpesulan siivouksen

Supernanny saapui vihdoin Suomeen

Mitä tapahtui televisioviihteelle?

Mies, leivo mokkapaloja.

Musta joutsen voi herättää pahan voimat

Minä olen tirkistelystä nauttiva hyypiö

Urheilijan polulla asiat menevät harvoin kuten on suunniteltu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.