Mirhaa tuoville naisille sanoit: Iloitkaa!

Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi! Näillä sanoilla tervehdimme toisiamme pääsiäisajan.

Ylösnousemus on uskomme perusta. Kahden viikon päästä pääsiäisestä vietämme mirhantuohien ja vanhurskaan Joosefin muistoa.

Varhain aamulla naiset lähtivät Kristuksen haudalle tarkoituksenaan hyväntuoksuisilla voiteilla voidella ristiinnaulitun ja haudatun Kristuksen ruumis. Haudalle, jonka vanhurskas Joosef oli varannut itselleen.

Kuultuaan Jeesuksen kuolemasta Joosef oli pyytänyt Pilatukselta lupaa ottaa Jeesuksen ruumiin ja haudannut sen itselleen varattuun kalliohautaan.

Haudalla naiset kokivat hämmästyttävän ihmeen, jota kirkkoveisussa kuvataan näin:

”Naiset, jotka Marian kanssa olivat, ennättivät ennen aamua haudalle. He näkivät kiven pois vieritetyn ja kuulivat enkelin sanovan: Miksi te iankaikkisessa valossa asuvaa etsitte kuolleiden joukosta niin kuin ihmistä? Katsokaa käärinliinoja. Menkää kiireesti ja julistakaa maailmalle, että Herra on ylösnoussut ja kuoleman kuolettanut, sillä hän on Jumalan Poika, ihmiskunnan Pelastus.”

Enkeli antoi naisille tehtävän mennä julistamaan ilosanomaa ylösnousemuksesta. Naisten syvä suuren perjantain suru vaihtuukin yhtäkkiä ylösnousemuksen iloksi. He eivät epäilleet hetkeään vaan kiiruhtivat kertomaan apostoleille ylösnousemussanomaa, joka ei ole vain jotain mennyttä, kauan sitten tapahtunutta, vaan elävää uskoa, joka vuosi uudestaan elettävää ja koettavaa iloa Kristuksen ylösnousemuksesta.

Mirhantuojien sunnuntaita voisi kutsua kirkolliseksi naistenpäiväksi. Naisten tehtäväksi tuli ensimmäisenä julistaa ylösnousemususkoa.

Kirkkoveisussa mirhan-tuojanaisia verrataan itämaan tietäjiin. Tietäjät veivät vastasyntyneelle kapaloihin kääritylle Jeesukselle lahjaksi kultaa, mirhaa ja suitsuketta.

Aivan samalla tavoin naiset lähtevät matkaan viemään nyt kuolinliinaan kääritylle Jeesukselle lahjaksi hyväntuoksuista voidetta.

Kirkon historiasta ja tästä päivästä tiedämme kuinka naiset ovat olleet se voima, joka on pitänyt kirkon elävänä, monista ulkonaisista vaikeuksista huolimatta.

Usein naisten tehtävänä on välittää uskon perintöä seuraavalle sukupolvelle. Ylösnousemussanomaa, joka on hyvä sanoma meidän kaikkien kristittyjen välitettäväksi.

Kirjoittaja on Kuopion ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Monenlaista uutista ja uutislähetystä

Brexit-sopu saavutettu – ja lehmät lentää

MTV suunnittelee tähtiensä urat

EU-maa, joka marssii Attilan jalanjäljissä

Suomen kauden villit kuukaudet

Jouko Turkka pisti veljekset uusiksi

Annoin toisen mahdollisuuden Muuntohiilelle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...