Mitä itse asiassa kaipaamme kun nyyhkimme patruunoita takaisin?

Maailmanlaajuinen kapitalismi on Suomessakin näyttänyt isännättömän pääoman logiikkaa: tehtaita suljetaan ja tuotanto siirretään ulkomaille.

Tähän historialliseen tilanteeseen ovat työntekijät reagoineet perinteisin keinoin: mieltään osoittamalla ja vetoomuksia kirjoittamalla. Älymystö on puolestaan tuottanut aiheesta uskomattoman määrän löysää puhetta, jota media on täysin epäkriittisesti toistanut.

Erityisesti miespuolisten älykköjen päälauluna on ollut patruuna-aikojen haikailu. Jatkuvasti saamme lukea lehdistä ja kuulla sähköisistä viestimistä, kuinka entisajan patruunat pitivät huolta työläisistään kuin hellät isät lapsistaan.

Tätä veisuuta en osaa pitää kuin pohjattoman tietämättömyyden osoituksena. Kannattavuuden logiikasta patruunoidenkin toiminnassa oli kysymys. Kapitalismi oli vain erilaisessa historiallisessa vaiheessa: pääomat eivät olleet bittivirtoja vaan sitoutuivat koskien juoksuun ja sulan metallin virtauksiin.

Patruunan kannatti pitää työntekijöistään huolta tiettyyn rajaan asti. Ainakin sen verran, että he pysyivät tuottavina eivätkä karanneet tehtaalta pois. Mutta on turha kuvitella, että patruunat olisivat laupeuttaan ja hellää isällisyyttään antaneet työläisille kahdeksantuntisen työpäivän, viisipäiväisen työviikon tai kesälomat.

Jokaisesta oikeudestaan ovat työntekijät saaneet kamppailla juuri näiden nykyään niin haikeasti muisteltujen patruunoiden kanssa. On älyllistä laiskuutta ihannoida oloja, joissa työtä tekevä ihminen oli vajaavaltaisen lapsen asemassa.

Viimeksi Anna-lehdessä joutilaisuustutkija Kalle Haatanen ihanteli patruuna-aikaa, jolloin hänen mukaansa vapaa-ajan ja työajan erottaminen oli helpompaa. Hän ei eritellyt, mitä kapitalismin historian vaihetta hän erityisesti haikaili takaisin.

Mutta kuvitellaan, että Kalle Haatanen tarkoitti vaikkapa 1800-luvun loppua. Lähetetään siis hänet suomalaiselle pikkupaikkakunnalle, jonka ainoa työllistäjä on patruunajohtoinen tehdas. Ympärillä leviää maaseutu, jolta ei työtä löydy. Haatasella on liuta lapsia tehtaan koulussa ja vaimo tehtaalla siivoustöissä. Eräänä päivänä työnjohtaja käskee Haatasen työhön kellariin, jossa ilma on täynnä katkua ja jossa on työskenneltävä kaksin kerroin kyyryssä.

Haatanen menee lakki kourassa patruunan luokse sanomaan, että hän ei kykene työskentelemään kymmentä tuntia päivässä sellaisissa oloissa sairastumatta. Hyvä patruuna kieltää työnteon epäinhimillisissä oloissa ja kaikki tulevat onnellisiksi.

Mutta entä jos patruuna vähät välittää Haatasesta? Entä jos hän haluaa rangaista miestä joka aina kyselee? Mikä hänen valtaansa rajoittaa, kun kaikki tehdaspaikkakunnalla riippuu hänen armostaan? Silloin Haatanen saa jatkaa työtään montussa niin pitkään kuin henki pihisee. Vähäinen vapaa-aika kuluu työssä rikkoutuneen ruumiin vaivoja potien.

On hyvin suomalaista haikailla valistuneen yksinvaltiuden, hyvän keisarin perään. Joskaan jokainen patruuna ei ollut sarvipää riistäjä, on turha kuvitella, että patruunoiden aikakaudella tehdaspaikkakunnilla olisi eletty yhtä suurta idylliä.

Paikallisuuteen sitoutunut varhaiskapitalismi merkitsi parhaimmillaankin riippuvuutta yhdestä miehestä, hänen luonteenlaadustaan ja aatteistaan.

Patriarkaatin kaipuu saattaakin olla taantuman merkki: haetaan yksinvaltiudesta vaihtoehtoa kapitalismin rajattomalle individualismille.

Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.

Uusimmat

Kolumnit

Toivottaako omatunto hyvää joulua?

Sankari on päätynyt pahaan pulaan

Tarvitaanko Putouksen yhdettätoista kautta?

Tähänkö loppui keltaliivien rynnistys?

Kuin sinun perheesi, vain hauskempi

Joulutorista tullut jatke katuruoka-tapahtumille

Sonnilaumat ojennukseen

Joulu tulee ilman viettämistäkin

Nukkumatti ja Nukku-Vladdi

Poliitikot pelkäävät turhaan kansalaisia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.